Narh-Bita ja Ollin ekat paivat apteekilla

Temassa työskentelemme nyt siis Narh-Bitassa (www.narhbita.com), jonka juuret ulottuvat vuonna 1979 perustettuun Narh-Bita klinikkaan. -87 klinikasta tuli sairaala, jolla oli pula osaavasta henkilökunnasta, joten perustettiin myös School of Nursing, josta sitten 2008 tuli Narh-Bita College, kun opetuskavalkaadi hiukan laajeni. Nykyään toimii siis sekä sairaala että opisto Narh-Bita nimellä.

Perustajat ovat herra ja rouva Narh, joista herra oli lääkäri ja rouva sairaanhoitaja. Tohtori on ollut leppoisa ja mukava tavatessa, mutta rouva on pitaa sairaalan bujettia ja toimintaa tiukasti napeissaan. Meidan harjoittelun aloituskin pitkittyi rouvan vaatiessa erinaisia papereita ja kuvia (tohtori olisi paastanyt meidat hommiin samana paivana kun sairaalassa ekan kerran kavimme). Paikan nimen juuret juontavat aikaan kun kaksi Narh nimistä henkilöä kääntyi kristinuskoon ja toiselle annettiin pääte alpha ja toiselle beta, joka sitten vääntyi muotoon bita. Nykyisin sairaalan erikoisaloihin kuuluu muunmuassa lastentaudit ja orthopedia.

Ensimmäiset päivät ovat nyt siis myos Ollilla Narh-bitan sairaala-apteekilla takana. Hidas on ollut tahti, kuten odotettua. Maananataina tosiaan aloitin ja aamun odottelun jälkeen farmasisti tuli paikalle noin 9 aikaan. Siinä vähän tuumailtiin ja katsottiin mitä siellä tapahtuu. Aamupäivän aikaan farmasisti antoi myös konsultaatiota retroviruslääkityksen aloittavalle potilaalle. Sitten käytiin lounaalla ja iltapäivä ihmeteltiin taas apteekintoimintaa ja tulkittiin lääkäreiden käsialanäytteitä. Tänään tiistaina farmasisti oli Accrassa uusimassa lupaansa toimia farmasistina, joten minun päivä kului apteekin muun henkilökunnan toimintaa ihmetellessä. Jokusen lääkkeen itsekin keräilin ja jokusen reseptin kirjoitin, tosin toisten suurella avulla.

Narh-bitan sairaalan apteekki on pieni, paikalla on vain yksi farmasisti. Muuta henkilökuntaa on sitten enemmän, kokonaisuudessaan 13. Paikka toimii periaatteessa kuin suomalainen perinteinen apteekki. Potilas tai hoitaja tuo potilaan kansion tiskille, jossa häneltä peritään maksu lääkkeistä. Sitten kansio matkaa kollin pöydälle, jossa henkilökunta tulkitsee lääkärin käsin raapustamia merkintöjä, kerää ne lääkkeet mitä apteekista löytyy ja kirjoittaa puuttuville lääkkeille reseptit. Sitten lääkkeet ja kansio matkaavat taas tiskille, jossa eri henkilö katsoo, että lääkkeet ja ohjeet on oikeat, sekä kertoo asiakkaalle miten lääke tulee ottaa. Potilas lähtee lääkkeiden ja reseptien kanssa ja kansio jää apteekkiin, josta se matkaa sitten kirjaamoon.

Apteekin perustoiminta toimi mutkattomasti ja ihan suomalaisellakin  mittakaavalla nopsaan. Potilaiden ei pahemmin tarvinnut salissa odotella. Myös farmasistin ollessa poissa muu henkilökunta bongaili outuja määräyksiä ja kyseli lääkäreiltä niiden perään. Toimituksen lisäksi farmasisti antaa neuvontaa hankalien lääkityksien aloituksen yhteydessä, eli käytännössä HIV ja tuberkuloosilääkityksen kanssa. Neuvonta oli ainakin sen kerran kun seurasin mukana kattavaa. Kokonaisuudessa apteekin tunnelma on positiivinen, töitä tehdään, mutta ei hampaat irvessä.

En tiedä johtuuko muutama paikan erikoisuus ghanalaisesta tavasta toimia, vai siitä että Narh-bita on yksityissairaala. Ensimmäinen sairaala-apteekille erillainen juttu on, ettei osastoilla ole lääkkeitä hätälääkitystä lukuunottamatta. Kaikki potilaan lääkkeet, nesteet, nesteytysletkut, katetrit jne. haetaan potilaskohtaisesti apteekista. Ja jokaisesta maksetaan erikseen. Paitsi jos potilaalla on kansallinen terveysvakuutus, jolloin lasku menee valtiolle. Tämä ei tosin koske kaikkia toimenpiteitä tai lääkkeitä. Esim. IV-nesteistä valtion maksama korvaus on pienempi kuin hankintahinta, jolloin sairaala antaa vain ensimmäisen pussin ja loput potilaan pitää hommata avoapteekista.

Niin, täällä sairaalaan joutuessa pitää olla sekä käteistärahaa, että mielellään joku kaveri mukana. Rahaa tarvitsee ihan kaikkeen ja jos olet sängynvanki, niin sinulla pitää olla joku joka juoksee sinun lääkkeitäsi hommaamassa. Tai sitten voit maksaa hoitajalle tästä lystistä.

Yksi erillainen puoli on myös reseptin kirjoitus. Kaikki apteekin henkilökunnasta kirjoittivat reseptejä asiakkaiden vietäviksi avoapteekkiin. Avoapteekista melkein kaikkea saa ilman mitään reseptiä, joten käytännössä tämän tarkoitus on olla vain muistilappu ja reseptikirjoitetaan lääkärin määräyksen mukaisesti, mutta kuitenkin. Monesti täällä ei käydäkkään kuin vakavissa tapauksissa lääkärissä, muuten apteekinhenkilökunta arvioi hoidon tarpeen ja myy tarvittavat lääkkeet. Esim. malariat diagnosoidaan rutiinisti apteekissa ja vain jos tämä eka hoitto menee vikaan etsiydytään sairaalaan.

Sairaalan lääkevalikoima oli selkeästi rajautunut. Lääkkeitä oli malariaan ja muihin infektioihin, verenpaineeseen ja 2-tyypin diabetekseen. Lisäksi oli rautaa ja vitamiineja joka lähtöön ja lapsille erilaisia yskänlääkkeitä jne. Niin ja toki peruskipulääkkeet. Esimerkiksi pääasiassa keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä ei ollut oikeastaan ollenkaan, jotain epilepsialääkkeitä lukuunottamatta. Tämä varmaankin johtuu sairaalaan erikoistumisesta ja siitä ketä erikoislääkäreitä siellä käy konsultoimassa. Mutta varmasti tekemistä on myös sillä mitkä ovat yleisesti hoidossa olevia sairauksia. Ruoka täällä on rasvasta ja suolaista ja liikuntaa ei tehdä ellei ole pakko. Niin ja malariaverkon alla ei nukuta vaikka semmoinen olisikin.

Yksi valikoimaan liittyvä ongelma on lääkkeiden saaminen varastoon. Tilauksen tekemisestä kestää pitkään ennen kuin tavara saapuu ja yksi aikaa vievistä portaita on talon sisäinen. Eli apteekin tilaus pitää ensin hyväksyä sairaalan omassa byrokratiassa, ennen kuin se voidaan virallisesti tilata toimittajilta. Tästä johtuen monetkin päivittäin tarvittavat lääkkeet saattavat olla loppu.

Hankalimmaksi itselle on osoittunut lääkäreiden käsiala yhdistettynä tapaan kirjoittaa kaikki lyhenteillä, joista suurinta osaa en tietenkään tunne. Parasetamolin opin tunnistamaan ja yleisimmän malarialääkkeen, mutta muut oli kyllä melkein mahdottomia. Myös kaikki diagnoosit on kirjattu lyhenteillä, joista osan tunnistaa Irlannin harjoittelun pohjalta, mutta ei suurinta osaa. Tähän on onneksi tulossa parannusta, kun sairaalaan otetaan käyttöön sähköinen potilastietojärjestelmä tämänvuoden aikana. Parhaillaan on pilotti menossa. Potilaan kaikki tiedot kirjataan sitten koneelle, mukaan lukien lääkitys, jolloin sen lukeminen onnistuisi varmaan minultakin.

Parin päivän kokemuksella voisi tiivistää semmoiseen tunnelmaan kuin toimisi erittäin rennossa avoapteekissa keskellä sairaalaa. Työtoverit ovat mukavia, vaikka puhuvatkin pääasiassa Ga:ta. Myös lounastauot ovat olleet mielenkiintoisia, olen kokeillut paikallisia perusruokia, mutta siitä toisella kertaa.

DESO

Sunnuntaina kävimme DESO:n (Disabled Equipment Send Overseas, http://www.desouk.org/) tilalla Teman maalla. Emäntämme Arja toimii järjestön perustajan, Mavisin, ystävänä DESO:ssa, joten hänen matkassaan vierailimme tilalla, kun hän kävi viemässä alueen köyhille lapsille ompeluttamiaan koulupukuja. Paikalla on muutama konttien ympärille rakenettu talo, jalkapallokenttä ja jokunen kuivakäymälä. Kahden kontin väliin on tehty katoksen alle tilaa luokkahuoneelle ja muuten konteissa on toimisto-, atk- ja majoitustilat. Paikkaa hoitaa mies nimeltä Kofi ja siellä asuu myös hänen 3-vuotias tyttärensä sekä Israel-niminen nuori poika huonoista kotioloista ja autokuski, jota emme tavanneet. Konteissa on alunperin tuotu paikalle liikuntarajoitteisille tarvikkeita. Kun konttiensäilyttämisestä tuli ongelma niille hommaattiin maata, jonne on nyt tarkoitus rakentaa toimintakeskus vammaisille. Ajatuksena on antaa koulutusta eri alueilla, kuten atk-, ompelu- ja puutyötaitoja lukutaidon ja viittomakielen lisäksi. Toiminta ei ole vielä kunnolla käynnissä vaan tiloja rakennetaan vielä. Kofi pitää lähialueen lapsille sunnuntaisin pyhäkoulua alueen pienessa kappelissa ja nytkin paikalla oli noin 10 lasta. Pääsiimme heidän kanssaan pelaamaan palloa ja ihmettelemään kukkoja, kanoja ja koiria. Lisäksi maalla kasvaa kassavaa ja chilipippuria. Muutakin on yritetty viljellä, mutta maa ei ole erityisen hedelmällistä. Mukava oli meidän paikalla käydä, varsinkin Leeville oli paljon uusia kavereita ja eläimien ihmettelemistä.

Rokotuksia ja paakaupungin hulinaa

Kolmantena työpäivänä olin lasten rokotus- ja punnitsemisklinikalla. Vähän ylimääräisenä sielä hyörin, mutta sain muutaman rokotteen itsekin antaa ja vauvoja punnita.  Vauvoille puettiin sellainen hyppykiikun tyylinen kangas ja siitä laitetiin roikkumaan puntarin koukkuun. Tunnelma klinikalla oli itkuinen, kun vauvoja oli koko neljätuntisen ajan muutama kerrallaan rokotettavana. Rokotuspäivä alle vuoden ikäisille on kerran kuussa, joten samana päivänä käy kaikki alueen pienet vauvat rokotuksilla ja painon seurannassa.  Rokotuksessa huomiota herättäviä seikkoja olivat pistokohdan pyyhintä pelkällä kuivalla vanupallolla, jolla myös painettiin pistokohtaa pistämisen jälkeen ja parasetamolin (panadol jne.) antaminen heti rokotuksen jälkeen estämään mahd. kuumereaktiota.  Äidit saivat ottaa panadolpullon kotiinsakin ja sitä kehoitettiin antamaan säännöllisesti kolmen päivän ajan.

Tänään lauantaina kävimme pääkaupungissa Accrassa ihmettelemässä elämän menoa. Kävimme Makolan suurella torilla, jossa pienet basaarikujat kulkevat ristiinrastiin. Tarjolla oli kaikenlaista tavaraa ja ruokaa, kalaa ja eläviä rapuja. Pääosin samaa tavaraa kuin Temankin päätorilla. Kävimme myös Art Centerissa, mikä on turisteille suunnattu paikka, jossa on myynnissä paikallisten tekemiä käsitöitä ja taide-esineitä. Siellä törmäsimme myös tyrkyttämisen kulttuuriin, jota muuten ei ole niin pahana täällä ollut. Söimme lounaaksi papuja ja riisiä, jonka jälkeen suuntasimme takasin Temaan bussilla. Accrassa oli vähän enemmän kaupungin tuntua, kun tunnelma täällä Temassa on enemmänkin kuin liian isoksi kasvaneessa kylässä. Tosin ei Accrakaan miljoonakaupungilta tuntunut, suuria rakennuksia ei ollut paljoa ja asutus on levinnyt erittäin pitkälle matalana rakentamisena. Kotona teimme vielä toistamiseen ruokabanaania ruoaksi, tällä kertaa purkkipapujen kera. Arja lupasi opettaa tekemään kunnollisen ghanalaisen papukastikkeen seuraavalla kerralla banaanien kaveriksi. Sitä odotellessa, yam. 

Lauran toinen tyopaiva

Toinen työpäivä takana. Tänään synnytysosastolla sanottiin, että mitään tähellistä ei tapahdu, joten sain mennä äitiysneuvolan puolelle. Siellä oli iso odotussali täynnä raskaana olevia naisia, jotka sitten vuoronperään tulivat minun luokse mittauttamaan verenpaineen ja painon. Verenpaine mitattiin tietysti manuaalisesti suomalaisittain antiikin aikaiselta näyttävällä mittarilla ja stetareilla. Siinäpähän tuli sekin taito kerrattua. Täytin tiedot heidän äitiyskortteihinsa ja ohjasin toiselle hoitajalle, jos tulija oli ensimmäisellä neuvolakäynnillään, saamaan tarkempaa informaatiota käytännön asioista ja muuta tähellistä neuvontaa.  Jotkut äideistä meni tämän jälkeen lääkärin vastaanotolle, jotkut terveydenhoitajan vastaanotolle.  Tunsin itseni ihan tarpeelliseksi, koska odottajia oli niin paljon ja myös ensikertalaisia useita. Toisilla hoitajilla oli sitten enemmän aikaa paneutua ensikertalaisten neuvontaan, kun minä tein rutiinitutkimukset  ja merkinnät.

Olin hetken aikaa myös terveydenhoitajan vastaanotolla, jossa terveydenhoitaja tarkisti vauvan asennon, mittasi kohdun, kuunteli vauvan sydänäänet ja antoi äidille tarpeen mukaan vitamiinivalmisteita tai malarianestokuurin ja määräsi tarvittaessa verikokeita.  Sain itsekin tunnustella mahoja ja yritin kuunnella myös sydänääniä sellaisen torven avulla, mutta minun korvaan ei sydänääniä sillä välineellä erottunut. Mielenkiintoinen päivä oli ja mukava kun pääsin itsekin touhuamaan pelkän katselun sijaan.

Vihdoinkin eka työpäivä

Maanantaina menimme sairaalalle siinä toivossa, että pääsisin heti aloittamaan harjoittelun, koska torstaina olimme niin sopineet.  Mutta  ensin täytyi hommata työpuku, joten kävimme sen tilaamassa sairaalan lähellä toimivalta ompelijalta. Myös saatekirje koululta täytyi vielä toimittaa sairaalalle. Tiistaina menimme siis sairaalalle uudestaan ja silloin kävimme vielä passikuvissa, jotka liitettiin saatekirjeen yhteyteen.  Sovimme että aloittaisin työt keskiviikkona, koska ylihoitaja ei ollut tiistaina paikalla.  

Ensimmäinen työpäivä on nyt siis  Narhbita- sairaalan synnytysosastolla takana.  Aamulla, kun menin osastolle hoitajat toivottivat minut lämpimästi tervetulleiksi. Kukin hoitaja luki osastolle tultuaan itsenäisesti raporttikirjasta edellisen vuorokauden raportin.  Myös minä luin raportin, joka on kirjoitettu englanniksi, koska se on virallinen kieli sairaalalla. Jotkut hoitajat pystyivät kommunikoimaan myös omalla yhteisellä heimokielellään keskenään.   Sain opettaa hoitajille ja lääkäreille muutamia sanoja Suomeksikin.

Aamulla oli osastolla hiljaista ja rauhallista. Odotellessamme jotain tapahtuvaksi vastaava sairaanhoitaja lueskeli raamattua ja kuunteli radiosta raamattuopetusta.  Kaikki hoitajat kuljettivat  Gideonien pikkuisia Uusi Testamentti ja psalmit-kirjasia  taskuissaan. 

Täällä Ghanassa hengellisyys on hyvin vahvisti esillä joka paikassa.  Useissa takseissa soitetaan kovalla äänellä ylistysmusiikkia tai kuunnellaan raamattuopetusta.  Myös  toreilla ja teiden vieruksilla olevista kojuista kuuluu hengellistä sanomaa.  Monet kaupat ja kioskit on nimetty hengellisesti  ja autojen takaikkunoissa on hengellisiä viestejä.

Sairaalalla pääsin seuraamaan keisarinleikkausta.  Synnytyssalissa koko henkilökunta, lääkäritkin varmistivat useaan kertaan, että varmasti näen mitä tapahtuu ja laittoivat minut seisomaan aitiopaikalle. Lopulta syntyi pieni, terve poikavauva. Kun vauva syntyi hänellä oli hieman vaikeuksia hengittää, koska hengitysteissä oli paljon limaa, jota imettiin imulla sitten pois. Vauva punnittiin ja mitattiin päänympärys,  pituus mitattiin jaloista roikottamalla. Vauva laitettiin nukkumaan lämpökaappiin, siksi aikaa kun äiti siirtyi toipumaan toiseen huoneeseen.  Äiti näki vauvan vilaukselta synnytyssalissa ja uudestaan toipumishuoneessa, mutta syliin tai rinnalle hän ei vielä vuoroni aikana vauvaa kerinnyt saamaan.  Äiti oli leikkauksen jäljiltä hyvin väsynyt, mutta ei näyttänyt kivuliaalta, vaikka muuta kipulääkitystä, kuin spinaalipuudutuksen en hänen nähnyt saavan.  Mukava kokemus oli nähdä keisarinleikkaus, koska  suomessakaan  en ole sellaista ulkopuolisen silmin päässyt seuraamaan.  Keisarinleikkaus tehtiin leikkaussalissa, jonne pukeuduttiin asianmukaisesti suojatakkeihin ja laitettiin puhtaat kengät, myssyt  ja hengityssuojat.

Osastolla oli useita jo synnyttäneitä äitejä  sekä raskaudenaikaista malariaa tai muita tulehduksia sairastavia.  Keisarinleikkauksen lisäksi näin verinäytteen ottamisen. Se tapahtui neulan ja ruiskun avulla. Ruiskusta veri ruiskutettiin neulalla itse näyteputkeen.  Potilas maksoi verinäytteen suoraan hoitajalle heti näytteenoton jälkeen.  Hygienia oli osastolla ennakko odotustani pidemmälle vietyä, käsineitä ja käsien desinfiointia käytettiin moitteettomasti. Yleisilme osastolla oli siisti, vaikkakin ajanpatinoima.

Eka viikonloppu

Ensimmäiset asiat ensiksi, eli rinkat saapuivat lauantaina. Netin mukaan vain toinen oli lokalisoitu, mutta siellä ne molemmat olivat. Hyvä, että löytyivät, erityisesti lasten aurinkorasvasta Leeville ja hyttysverkosta meille vanhemmille olemme kiitollisia. Kiitokset kuuluvat myös Arjalle ja Maijalle, jotka lainasivat meille montaa puuttuvaa asiaa ensimmäisten päivien aikana.

Lauantain kävimme myös ensimmäistä kertaa meren rannassa. Tema on satamakaupunki, niin ranta ei ole mikään luonnonkaunis paikka, mutta merituuli vilvoittaa kyllä mukavasti täällä helteen keskellä. Myös ensimmäinen paikallinen ruoka sattui Ollin lautaselle, eli palmuöljypohjaiseen liemeen tehty kalakeitto. Maistuva tulinen keitto, joka syötiin riisin kera.

Tänään sunnuntaina kävimme aamusta Trinity Lutheran Church and Schoolilla messussa. Täällä Maija on vapaaehtoistöissä koulun puolella seuraavat kolme kuukautta. Kolme tuntiseksi venyneen tapahtuma seurasi alussa perusmessukaavaa, mutta bonusta tuli kirkkon hallituksen virkaan vihkimisestä. Jossain välissä myös me vierailijat seisoimme alttarin edessä ja esittelimme itseämme. Lämmin vastaanotto oli Leeville hiukan liikaakin. Väsy alkoi jo painaa, kun seremonian lopussa käytiin kättelykierros kaikkien kirkossa olleiden kanssa. No kotiin paastiin sitten lepaamaan, niin etta iltapaivalle kehtasi jo palloakin pelailla.

Mukana myös muutama kuva täältä, niin paasette vahan lampoisiin tunnelmiin mukaan.

Matka ja ensimmaiset paivat Ghanassa

Matkaan suuntasimme siis aamuyosta Kuopion kentalta. Tunnin lennolla paastiin Helsinkiin jossa oli nopea vaihto Lontoon koneeseen. Lontoon huonosta saasta johtuen odottelimme Helsingin kentalla koneessa noin tunnin, joka tuli tarpeeseen Leevin kakkojen pesemiseksi. Tapasimme koneessa myos Maijan. Lontoon kentalla seikkaillimme Maijan kanssa Accran koneeseen. Ensin huristimme bussilla kentan halki 5 terminaaliin josta tarkan turvatarkastuksen jalkeen bussi vei meidat Accran koneeseen melkein samaan paikkaan mihin Helsingin kone oli laskeutunut. Accraan saavuttiin todella vasyneina jonottelemaan ensin maahan paasy lupaa ja sitten laukkuja.

No ei niita laukkuja sitten alkanut nakya. Maijan laukku tuli sentaan, mutta meilta uupuivat molemmat. No teimme niista ilmoituksen ja saimme kuulla, etta tulisivat huomenna. Lopulta paasimme vastaan saapuneen Arjan kyydilla hanen kotiinsa Temaan. Nopsaan menimmekin nukkumaan. Meidan hyttysverkot olivat jaaneet kadonneisiin laukkuihin, mutta onneksi Leeville loytyi verkko jonka alla nukkua. Me vanhemmat joiduimme toivomaan itikatonta yota.

Aamulla oli heratys noin 4 aikaan aamulla naapurin kukon alkaessa aamuista laulantaansa. Aurinko nousi noin 6 aikaan, jolloin mekin lopulta sangysta ylos nousimme. Arja teki meille maittavan aamiaisen ja ravinnon voimalla lahdimme Arjan ja Maijan kanssa tutustumaan Temaan.  Asumme Teman Community 2:ssa, jossa sijaitsee myos Maijan harjoittelupaikka. Meidan sairaalamme Narh-bita sijaitsee Community 4:ssa, jonne pitaa huristaa kahdella jaetulla taksilla. Kavimme molemmissa paikoissa nayttaytymassa ja sovimme etta me palaamme maanantaina Narh-bitaan sopimaan harjoittelusta tarkemmista yksityiskohdista. Iltapaivalla kavimme viela kappailemassa asuntomme lahialuella.

Tanaan toisena aamuna soitimme rinkkojemme peraan, mutta ne eivat olleet saapuneet edellisen illan koneella. Meille sanottiin niiden olevan Lontoossa ja tulevan taman illan koneella, mutta kun katsoimme tilannetta British Airlinesien sivuilta, niin rinkkojen lokaatio on talla hetkella tuntematon. No toivotaan, etta tulisivat taman illan koneella, vaikka heikoltahan tuo nayttaa.

No kavimme tasta johtuen Teman keskustassa torilta hommaamassa Lauralle vaatteita, kun hanen vaatteensa olivat rinkassa. No nyt on yksi parempi mekko ja uusi paita, niin voi toista pesta aina valilla. Leeville ja Ollille oli onneksi vaatteita mukana enemman kasimatkatavaroissa.

Mutta perusjutut taalta on jo siis loydetty. Vaippoja on ostettu, vauvan ruokaakin saa. Eniten laukuista kaivataan siis lahinna vaihtovaatetta ja malariaverkkoja. Mutta semmoista tanne. Ollaan siis kotiuduttu ihan hyvin ja Arjan luona on hyva asustaa. Viikonloppu viela ihmetellaan ja sitten maanantaina katsellaan sitten tarkemmin tuota harjoittelua.

Lähdön tunnelmaa

Viimeiset pari päivää ovat menneet pakkaillessa ja viime hetken hankintoja tehden. Nyt on rinkat ja kipsukat täynnä ja vaikka paljon jätettiin kotiin, niin eiköhän sinne vielä ole turhaakin tavaraa jäänyt.

Sunnuntaina pidimme pieni muotoisesti Lauran syntymäpäiviä ja läksiäisiä. Pekka ja muut vieraat siunasivat meidän perheen matkaan, jonka päälle olikin hyvä syödä Lauran ensimmäinen itsetehty juustokakku.

Maanantaina oli pakkauspäivä. Mirja-mummi tuli Leevin perään katsomaan niin vanhemmat saivat pakkailut tehtyä rauhassa. Se on hassu tunne, kun luulet jo pakanneesi rinkan ihan täyteen ja jostain ilmaantuu vielä se yksi tavara, mikä sinne pitäisi mahtua, niin jotenkin sen sinne saa. Ja sitten ilmaantuu se toinen, ja kolmas... No kuten sanottua, paljon jätettiin kotiinkin, mutta tuli tuota tavaraa ihan kiitettävästi mukaan laitettua. Matkatavariin tärkeimmät: passit, Leevin vaipat ja ruoat matkalle.

Tänään tiistaina sitten onkin vielä ihmetelty mitä puuttuu ja laitettu kotia matkakuntoon. Onneksi meille on lupautunut kodin perään katselijoitakin, niin jos siellä vielä jotain jää hassusti niin eivätköhän he korjaa. Tulimme yöksi tänne Siilinjärvelle Leevin isovanhempien luokse, niin Ollin isä Ismo heittää meidät aamuyöstä sitten Rissalan lentokentälle. Lisäksi juhlistamme hiukan Ismon 50-vuotis synttymäpäiviä, kunnon juhlat ovat sitten viikonloppuna.

Mutta sen verran hermostuneita ainakin Olli on ollut lähdöstä, että huomaa olevansa lähdössä mukavuusalueensa ulkopuolelle. Meidän perheellä maantieteellinen mukavuusalue on rajoittunut aika tarkasti Välimereen, eli Saharan verran yli mennään. Jospa sitä yöllä saataisiin muutama tunti nukuttuakin ennen lentokentälle lähtöä.

Ennakkovalmistelut kun perhe suuntaa tropiikkiin ekaa kertaa

Eli ajatuksena vähän kertoa, mitä on ennakkoon tehty, että varauduttaisiin tropiikkiin. Tätä nyt ei voi kauhean täydellisenä listana pitää, kun emme ole aikaisemmin perheellä tropiikissa käyneet, mutta tässä juttuja mitä me on otettu huomioon (lisävinkkejä voi kirjoittaa kommenteihin). Varautumislukemisena on tavattu Tunnan ja Rikun Madventures - Kansainvälisen seikkailijan opasta (http://www.madventures.tv/fi/survivalpack.php), Rough guidesien Travel with babies and young children (http://www.roughguides.com/website/shop/products/Travel-with-Babies-and-Young-Children.aspx) ja Bradt travel guidesien Ghana kirjaa (http://www.bradtguides.com/Book/120/Ghana.html).

Aloitetaan terveydestä, kun se on meillä terveysalan ihmisillä ekana mielessä. THL.n matkailijan terveysoppaasta (http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/ktl.mat) voi katsoa mihin vain matkakohteeseen vinkkejä! Rokotuksista pakollinen Ghanaan mentäessä on keltakuume, josta saa todistuksen ja jota ilman ei pääse maahan (tosin ilmeisesti harvoin rajalla sitä kysyvät). Lisäksi meillä on otettu kaikki perusrokotukset Suomen rokotusohjelmasta, hepatiitti A ja B, meningiitti- ja lavantautirokotteet. Myös koleran voi ottaa, mutta jostain syystä x lääkäri ei sitä meille suositellut. Koleralta pitäisi välttyä, kun huolehditaan käsihygienista kunnolla.

Sitten on se tapaus malaria. Eli malarianesto lääkkeet kannattaa olla ehdottomasti, kun mennään tropiikkiin malaria-alueelle. Meidän tapauksessa lääke on meflokiini (lariam), koska se sopii myös Leeville. Aloitettiin kaksi viikkoa ennen lähtöä ja jatketaan vielä kuukausi matkan jälkeen. Muita ennakointeja malarian suhteen ovat permetriinillä käsitellyt hyttysverkot, jotka saimme joululahjaksi, päälivaatteiden käsittely permetriinillä ja kunnon äksyn iholle laitettavan hyttysmyrkyn hommaaminen (DEET pitoisuus väh. 55%). Hyttysmyrkky tulee laittaa aurinkorasvan päälle, jonka myös tulee olla tuhtia tavaraa.

Lisäksi on lääkelaukkuun mukaan tullut laastareita, haavanpuhdistusainetta, kuumelääkettä Leeville ja vanhemmille (parasetamolia), ripulilääkettä (loperamidi), rehydraatiojuomajauhetta (ripulijuomajauhetta), maitohappobakteereita ja varmasti vielä jotain mitä en muista nyt. Nuo tosin ovat meillä aina mukana kun reissuun mennään, eli semmoiset joilla selviää yleisistä pienistä terveysongelmista.Sitten on ostettu toki käsidesiä, että saa kädet desinfektoitua ennen syömistä, ja Leevillä varmaan useamminkin. On myös ihan varuilta veden desinfektointitabletteja, vaikka Ghanassa puhdasta vettä pitäisi saada ostettua kohtuu helposti.

Muuten on varauduttu ostamalla matkalakanat, eli makuupussinsisälakanat. Makuupussit olisi 25 celsiuksen öissä ehket liian kuuma, niin noilla voi nukkua pelkästään. Sitten pitää illoiksi ottaa mukaan peittävää vaatetta hyttysten varalta. Muut varusteet taitaa olla samaa settiä kuin muuallakin matkatessa. Adapteri on myös Ghanaa varten hommattava, mutta siellä toimii sama kuin Irlannissa aikanaan. Adaptereita eri puolille maailmaa voi katsoa esim. tältä netti sivulta http://electricaloutlet.org/. Leeville vielä arvomme, että otammeko hyvin palvelleen matkasängyn (http://www.youtube.com/watch?v=ZiWJ1weMezk) mukaan, kun se alkaa olla vähän pieni ja isompaakaan ei oikein mukaan mahtuisi. Mukaan tulee myös Leevin kantamiseen rinkka (http://www.vaude.com/en-BE/en/Products/Gear/Baby-Carriers/Farfalla-Comfort-oxid.html) ja baby björn. Rattaat ovat isot ja huonoilla teillä epäkäytännölliset. Matkalle tulee mukaan Leeville purkkiruokaa, kertakäyttövaippoja ja kosteuspyyhkeitä. Paikanpäällä pitää sitten totutella paikkalliseen ruokaan ja katsoa saisiko jostain potan hommattua pottaharjoitteluun (http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed?term=vietnamese%20potty). Yritämme pakata mukaan myös annoksen seikkailumieltä ja positiivista odotuksen tunnelmaa.

Evääksi matkalle

Luet parhaillasi ensimmäistä kirjoitusta meidän perheen Ghanan matkaa käsittelevästä blogista. Olemme lähdössä Kansanlähetysopiston kansainvälisyyslinjan ulkomaanjaksolla kolmeksi kuukaudeksi Ghanaan ensin Temaan ja sieltä Denuun Togon rajalle tutustumaan siihen, millaista on sairaanhoito ja elämä lähellä päiväntasaajaa Atlantin rannalla.

Perhe esittäytyy nuorimmasta alkaen. Leevi on iloinen ja utelias 1v 3kk ikäinen lapsi. Käveleminen, juokseminen, asioiden nimien kysely ja muumit ovat tällä hetkellä Leevin kiinnostuksen kohteita. Leevin äiti on Laura. Laura on fiksu ja filmaattinen sairaanhoitaja. Lisäksi Leevillä on usein kantajanakin toimiva Olli-isä, joka tekee väitöskirjaa Itä-Suomen yliopistolla.

Ghanassa meidän on tarkoitus työskennellä ensin Temassa Narh-Bitan sairaalassa/koulussa, jossa opetetaan sairaanhoitajia. Sitten tohtori Paulin kanssa Denun Finlandia-klinikalla. Lauran on tarkoitus työskennellä klinikalla sairaanhoitajana ja Ollin tehtävä klinikalla tarkentuu paikanpäällä. Leevin tehtävä on myös vanhempien tehtävä, eli kasvaa ja oppia uutta

Tema on Ghanan tärkein satamakaupunki ja sijaitsee ihan pääkaupunki Accran vieressä. Denu puolestaan on pieni kylä Ghanan itäisessä osassa lähellä Togon rajaa. Finlandia-klinikka on kohtuullisen uusi klinikka. Tietoa Denusta ei ole helppoa saada, esimerkiksi Google-mapsissa Denua ei ole merkitty ollenkaan. Finlandia-klinikan perustaja tohtori Paul on toiminut 30 vuotta Suomessa lastenlääkärinä.

Matkaan lähdetään tammikuun puolessa välissä ja huhtikuun puolessa välissä olisi tarkoitus palata Suomeen. Mukaan lähtee myös Maija, emme häntä tosin ole vielä tavanneet. Lennot on välillä Kuopio - Helsinki - Lontoo - Accra. Ja takas samaa reittiä. Lähtö Rissalan lentokentältä on klo 6, eli ennen klo 5 aamulla pitää olla kentällä. Perillä ollaan Accrassa sitten 20 jälkeen paikallista aikaa, eli 22 aikoihin illalla Suomen aikaa. Vastassa pitäisi olla Arja, jonka kyydillä huristelemme sitten Temaan. Katsotaan miten käy.

Niin, Ghanan motto on Freedom and Justice ja kansallislaulun nimi on God bless our homeland Ghana.

” God bless our homeland Ghana

And make our nation great and strong,

Bold to defend forever

The cause of Freedom and of Right”

Tosin Ghanan kansallislaulun (http://www.youtube.com/watch?v=IzMI7yiCTDs) sijaan matkan valmistelumusiikkina on soinut Exitin Päiväntasaaja -levy. Siitä esimerkkinä teille nimikkobiisi (http://www.youtube.com/watch?v=mh3ZoaXTXkY), joka tosin taitaa sijoittua enemmän Itä- kuin Länsi-Afrikaan ja Ghanakaan ei sijoitu sinne päiväntasaajan toiselle puolelle, vaan ihan tälle tutulle pohjoiselle pallonpuoliskolle.

Ps. Kuten kunnon suunnitelmiin kuuluu, myös näihin tuli muutos. Eli Denuun meneminen tuli epävarmemmaksi, neuvottelemme sen järkevyydestä tohtori Paulin kanssa vasta paikan päällä Temassa. Positiivisena uutisena tuli, että Narh-bitan johtajalle ja Teman majapaikalle käy että olisimme siellä pidempään. Ja toinen tärkeä huomio on, että miksi Suomella ei ole mottoa? (Vai onko se motto nimenomaan hiljaisuus?) Ehdotuksia otetaan vastaan.