Narh-Bita ja Ollin ekat paivat apteekilla

Temassa työskentelemme nyt siis Narh-Bitassa (www.narhbita.com), jonka juuret ulottuvat vuonna 1979 perustettuun Narh-Bita klinikkaan. -87 klinikasta tuli sairaala, jolla oli pula osaavasta henkilökunnasta, joten perustettiin myös School of Nursing, josta sitten 2008 tuli Narh-Bita College, kun opetuskavalkaadi hiukan laajeni. Nykyään toimii siis sekä sairaala että opisto Narh-Bita nimellä.

Perustajat ovat herra ja rouva Narh, joista herra oli lääkäri ja rouva sairaanhoitaja. Tohtori on ollut leppoisa ja mukava tavatessa, mutta rouva on pitaa sairaalan bujettia ja toimintaa tiukasti napeissaan. Meidan harjoittelun aloituskin pitkittyi rouvan vaatiessa erinaisia papereita ja kuvia (tohtori olisi paastanyt meidat hommiin samana paivana kun sairaalassa ekan kerran kavimme). Paikan nimen juuret juontavat aikaan kun kaksi Narh nimistä henkilöä kääntyi kristinuskoon ja toiselle annettiin pääte alpha ja toiselle beta, joka sitten vääntyi muotoon bita. Nykyisin sairaalan erikoisaloihin kuuluu muunmuassa lastentaudit ja orthopedia.

Ensimmäiset päivät ovat nyt siis myos Ollilla Narh-bitan sairaala-apteekilla takana. Hidas on ollut tahti, kuten odotettua. Maananataina tosiaan aloitin ja aamun odottelun jälkeen farmasisti tuli paikalle noin 9 aikaan. Siinä vähän tuumailtiin ja katsottiin mitä siellä tapahtuu. Aamupäivän aikaan farmasisti antoi myös konsultaatiota retroviruslääkityksen aloittavalle potilaalle. Sitten käytiin lounaalla ja iltapäivä ihmeteltiin taas apteekintoimintaa ja tulkittiin lääkäreiden käsialanäytteitä. Tänään tiistaina farmasisti oli Accrassa uusimassa lupaansa toimia farmasistina, joten minun päivä kului apteekin muun henkilökunnan toimintaa ihmetellessä. Jokusen lääkkeen itsekin keräilin ja jokusen reseptin kirjoitin, tosin toisten suurella avulla.

Narh-bitan sairaalan apteekki on pieni, paikalla on vain yksi farmasisti. Muuta henkilökuntaa on sitten enemmän, kokonaisuudessaan 13. Paikka toimii periaatteessa kuin suomalainen perinteinen apteekki. Potilas tai hoitaja tuo potilaan kansion tiskille, jossa häneltä peritään maksu lääkkeistä. Sitten kansio matkaa kollin pöydälle, jossa henkilökunta tulkitsee lääkärin käsin raapustamia merkintöjä, kerää ne lääkkeet mitä apteekista löytyy ja kirjoittaa puuttuville lääkkeille reseptit. Sitten lääkkeet ja kansio matkaavat taas tiskille, jossa eri henkilö katsoo, että lääkkeet ja ohjeet on oikeat, sekä kertoo asiakkaalle miten lääke tulee ottaa. Potilas lähtee lääkkeiden ja reseptien kanssa ja kansio jää apteekkiin, josta se matkaa sitten kirjaamoon.

Apteekin perustoiminta toimi mutkattomasti ja ihan suomalaisellakin  mittakaavalla nopsaan. Potilaiden ei pahemmin tarvinnut salissa odotella. Myös farmasistin ollessa poissa muu henkilökunta bongaili outuja määräyksiä ja kyseli lääkäreiltä niiden perään. Toimituksen lisäksi farmasisti antaa neuvontaa hankalien lääkityksien aloituksen yhteydessä, eli käytännössä HIV ja tuberkuloosilääkityksen kanssa. Neuvonta oli ainakin sen kerran kun seurasin mukana kattavaa. Kokonaisuudessa apteekin tunnelma on positiivinen, töitä tehdään, mutta ei hampaat irvessä.

En tiedä johtuuko muutama paikan erikoisuus ghanalaisesta tavasta toimia, vai siitä että Narh-bita on yksityissairaala. Ensimmäinen sairaala-apteekille erillainen juttu on, ettei osastoilla ole lääkkeitä hätälääkitystä lukuunottamatta. Kaikki potilaan lääkkeet, nesteet, nesteytysletkut, katetrit jne. haetaan potilaskohtaisesti apteekista. Ja jokaisesta maksetaan erikseen. Paitsi jos potilaalla on kansallinen terveysvakuutus, jolloin lasku menee valtiolle. Tämä ei tosin koske kaikkia toimenpiteitä tai lääkkeitä. Esim. IV-nesteistä valtion maksama korvaus on pienempi kuin hankintahinta, jolloin sairaala antaa vain ensimmäisen pussin ja loput potilaan pitää hommata avoapteekista.

Niin, täällä sairaalaan joutuessa pitää olla sekä käteistärahaa, että mielellään joku kaveri mukana. Rahaa tarvitsee ihan kaikkeen ja jos olet sängynvanki, niin sinulla pitää olla joku joka juoksee sinun lääkkeitäsi hommaamassa. Tai sitten voit maksaa hoitajalle tästä lystistä.

Yksi erillainen puoli on myös reseptin kirjoitus. Kaikki apteekin henkilökunnasta kirjoittivat reseptejä asiakkaiden vietäviksi avoapteekkiin. Avoapteekista melkein kaikkea saa ilman mitään reseptiä, joten käytännössä tämän tarkoitus on olla vain muistilappu ja reseptikirjoitetaan lääkärin määräyksen mukaisesti, mutta kuitenkin. Monesti täällä ei käydäkkään kuin vakavissa tapauksissa lääkärissä, muuten apteekinhenkilökunta arvioi hoidon tarpeen ja myy tarvittavat lääkkeet. Esim. malariat diagnosoidaan rutiinisti apteekissa ja vain jos tämä eka hoitto menee vikaan etsiydytään sairaalaan.

Sairaalan lääkevalikoima oli selkeästi rajautunut. Lääkkeitä oli malariaan ja muihin infektioihin, verenpaineeseen ja 2-tyypin diabetekseen. Lisäksi oli rautaa ja vitamiineja joka lähtöön ja lapsille erilaisia yskänlääkkeitä jne. Niin ja toki peruskipulääkkeet. Esimerkiksi pääasiassa keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä ei ollut oikeastaan ollenkaan, jotain epilepsialääkkeitä lukuunottamatta. Tämä varmaankin johtuu sairaalaan erikoistumisesta ja siitä ketä erikoislääkäreitä siellä käy konsultoimassa. Mutta varmasti tekemistä on myös sillä mitkä ovat yleisesti hoidossa olevia sairauksia. Ruoka täällä on rasvasta ja suolaista ja liikuntaa ei tehdä ellei ole pakko. Niin ja malariaverkon alla ei nukuta vaikka semmoinen olisikin.

Yksi valikoimaan liittyvä ongelma on lääkkeiden saaminen varastoon. Tilauksen tekemisestä kestää pitkään ennen kuin tavara saapuu ja yksi aikaa vievistä portaita on talon sisäinen. Eli apteekin tilaus pitää ensin hyväksyä sairaalan omassa byrokratiassa, ennen kuin se voidaan virallisesti tilata toimittajilta. Tästä johtuen monetkin päivittäin tarvittavat lääkkeet saattavat olla loppu.

Hankalimmaksi itselle on osoittunut lääkäreiden käsiala yhdistettynä tapaan kirjoittaa kaikki lyhenteillä, joista suurinta osaa en tietenkään tunne. Parasetamolin opin tunnistamaan ja yleisimmän malarialääkkeen, mutta muut oli kyllä melkein mahdottomia. Myös kaikki diagnoosit on kirjattu lyhenteillä, joista osan tunnistaa Irlannin harjoittelun pohjalta, mutta ei suurinta osaa. Tähän on onneksi tulossa parannusta, kun sairaalaan otetaan käyttöön sähköinen potilastietojärjestelmä tämänvuoden aikana. Parhaillaan on pilotti menossa. Potilaan kaikki tiedot kirjataan sitten koneelle, mukaan lukien lääkitys, jolloin sen lukeminen onnistuisi varmaan minultakin.

Parin päivän kokemuksella voisi tiivistää semmoiseen tunnelmaan kuin toimisi erittäin rennossa avoapteekissa keskellä sairaalaa. Työtoverit ovat mukavia, vaikka puhuvatkin pääasiassa Ga:ta. Myös lounastauot ovat olleet mielenkiintoisia, olen kokeillut paikallisia perusruokia, mutta siitä toisella kertaa.