Takaisin Suomeen ja tarpeelliset/tarpeettomat asiat

Matka takaisin alkoi myöhään lauantai iltana. Koko päivä oli mennyt vähän hermostuneessa odotuksessa ja pakkailujen viimeistelyssä. Matkan jännittävimmät vaiheet koettiin, kun Arjan auto alkoi mekaanikkojen vakuutteluista huolimatta näyttää siltä ettei selviä matkasta Accraan ja takaisin. No vaikkei jarrut ihan kunnolla toimineetkaan ja laturin hihna taisi taas tippua kesken matkan pois, niin pääsimme kentälle (ja Arja vielä kotiinsa astikin).

Itse lennot sujuivat mallikkaasti. Leevi nukkui yön hiukan levottomasti, joten vanhemmat eivät oikein unta saaneet. No tuli katsottua muutama leffä Accra Lontoo välillä (Räyhä-Ralf http://www.imdb.com/title/tt1772341/ ja Hotel Transylvania http://www.imdb.com/title/tt0837562/, joista ensimmäinen oli ainakin videopelejä pelanneelle kiinnostavampi). Heahtrow:lla syötiin vähän evästä ja odoteltiin ja ihmeteltiin miten se on kuin iso ostoskeskus. Leevi nukkui päiväunet sitten Lontoo Helsinki lennolla. Pikainen vaihto ja Maijan hyvästely oli edessä Helsinki-Vantaalla. Sitten oli nousu ja lasku ja olimmekin jo Siilinjärvellä Rissalan lentokentällä. Sen verran väsynyt oli olo, että hiukan epätodelliselta tuntui.

Ja oikeastaan koko viime viikko oli vähän samaa fiilistä, mutta sitä mukaa kun univelat alkoi olla kuitailtu, niin alkoi myös olo tuntua kuin Suomessa olisi. Ja hassua miten vähän asiat on muuttuneet, torin remppa ei ole edennyt minnekään, samoin talomme edustan työmaa on tainnut pitää lomaa viimeiset kolme kuukautta.

Olli on siis jo pallannut töihin, vaikka ihan täysi työteho ei tainnut viime viikolla olla. Hiukan Ghana vaihde vielä päällä. Laura ja Leevi ovat vietelleet aikaa kotona tutustuen taas Suomeen ja kylmiin keleihin (vaatteiden jatkuva pukeminen ja riisuminen harmistuttaa Leeviä vähintään yhtäpaljon nyt kuin ennen reissua). Tällä viikolla on tarkoitus Leevin käydä Lauran kanssa päivähoitopaikkaankin uudelleen tutustumassa. Leevin hiki-ihottuma kuivui täällä atooppiseksi ihottumaksi, jota nyt sitten rasvailemme parhaamme mukaan. Ollilla oli myös lopussa hiki-ihottuma pahana, mutta se ei jättänyt itsestää atooppista muistoa. Muutenkin kropalla on vähän ollut totuttelua kuivaan ilmaan, jo Accran lentokentällä alkoi ilmastoinnin vaikutuksesta nenän tukkoisuus ja se on jatkunut sujuvasti koko viikon.

Vähän kaukokaipuuseen lääkettä saimme, kun tänä viikonloppuna meillä kävi perhe Ranskasta sohvasurffaamassa (https://www.couchsurfing.org/). Varsinkin Leevi viihtyi perheen 4-vuotiaan tyttären seurassa, joka osasi laulaa suomeksi "Minä soitan harmonikkaa". Jotenkin tämä vierailu palautti myös omat aivot takaisin Suomen kamaralle sen verran hyvin, että tämän blogitekstinkin sai aikaiseksi kirjoittaa. Sitten tässä menee vielä varmaan muutama hetki, ennen kuin kunnolla sisäistää matkan merkityksen/tarkoituksen.


Sitä odotellessa, tähän voisi vielä listailla asioita jotka olivat matkalla turhia, kun ovat vielä tuoreessa muistissa:

Kantorinkka: Aikaisemmilla reissuilla hyödyllinen rinkka oli Ghanassa tarpeeton, koska sen kanssa ei mahtunut yleisimpiin julkisiin kulkuneuvoihin (taksit ja trotrot ovat ahtaita, samoin suurin osa busseista). Helteessä myöskään kovin pitkien vaelluksien teko ei ollut ihan ensimmäisenä mielessä. Voisi suositella, että ihan heti aluksi käy ostamassa kaksi jaardia paikallista kangasta ja opettelee kantamaan lastaan paikalliseen tapaan selässä, niin sujuisi varmaan parhaiten.

Pitkä hihaiset vaatteet ja sukat: Nämä oli otettu mukaan ajatuksella, että illalla voi laittaa päälle suojelemaan hyttysten pistoilta. Mutta helle on vaan niin helteinen, ettei kyllä tullut pahemmin käytettyä vaan mielummin laittoi tujun kerroksen hyttysmyrkkyä. Niin ja niitä sukkia ei tarvitse kuin lentomatkoille. (Tämä ohje voisi olla eri, jos asustaa muualla kuin ihan rannassa, esim. Kumasin korkeudella yöt voi olla jo ihan viileitä, että vaatetus voi olla hiukan enemmän pitkähkö siellä yöllä.)

Leevin matkasänky: Tätä arvelimme jo lähtiessä vähän turhaksi, mutta lähti nyt mukaan kuitenkin. Yksinkertaisesti Leevi oli tästä nyt kasvanut ulos.

Yleisesti voisi sanoa, että melkein kaikkea mitä keksii tarvita myös Ghanasta saa, ainakin isoimmista kaupungeista. Useimpia tavaroita oli tarjolla myös pienemmillä paikoilla, kuten Denussa. Hinnat voivat olla helposti Suomen tasoa, mutta ei siis kannata liikaa mukanaa raahata (meillä oli esim. mukana vauvanruokaa ja jotain semmoista hiukan enemmän kuin olisi kannattanut raahata).


Sitten niitä erityisen tarpeellisia:

Hyttysverkot ja myrkyt: yhdessäkään majapaikassa missä yövyimme ei ollut verkkoja talon puolesta ja kyllä niitä hyttysiä sisällä oli vaikka ikkunoissa verkot usein olikin. Iholle laitettavia myrkkyjä emme bonganneet missää myytävän, varmaankin löytäisi jos kunnolla etsisi.

Aurinkorasva: isoa kerrointa saa kyllä olla, porottaa helteisesti. Tässä vähän sama, eli emme nähneet aurinkorasvaa myynnissä, mutta eiköhän sitä löydy jos etsii.

Keltakuumetodistus: Kysyivät tätä Togon rajalla takaisin päin tultaessa.

Viisumi: Kentältä voi saada viisumin jos osaa lahjomisen ja puhumisen taidon, mutta ennakkoon hommaamalla asiat helpottuu kummasti (pitää hommata Kööpenhaminan suurlähetystöstä http://ghanaembassy.dk/). Meidän olo aikana yksi suomalainen käännytettiin kentältä takaisin Lontoon koneeseen, kun viisumiasiat ei olleet kunnossa.

Ylimääräisiä euroja jemmassa: pankkiautomaatista saattaa raha loppua viikonloppuna ja joskus viikollakin. (Pankkiautomaatteja on kuitenkin isoissa kaupungeissa runsaasti ja useimmissa toimii visa elektron, eli rahan saanti noin yleensä ei ole ongelma). Ghana on maa, missä rahalla saa ja autolla pääsee. Eli jemmaa kannattaa aina olla saatavilla.

Leevin tekemiset

Mitähän Leevi on tehnyt viimeaikoina on varmaankin kysymys mitä monet ovat miettineet. Onko hän vain löhönnyt päivät, syönyt ja juonut, lukenut kirjoja, leikkinyt pikkuautoilla ja rentoillut. Vastaus on toki kyllä. Mutta on sitä jotain muutakin saatu aikaan.

Leevi on ollut oppipoikana meidän puutarhureille, porttivahdeille sekä Arjalle. Nyt sujuu jo tärkeimmät talonmiehen tehtävät: portin avaus ja sulku, auton pesu, kasvien kastelu ja leikkaaminen (nyppiminen), mattojen ja vaatteiden pesu sekä lattioiden lakaisu ja luuttuaminen. Automekaanikon, eli fitterin, hommiakin Leevi on aloitellut, osaten jo nimetä auton tärkeimmät osat, aukoa ovet, heilutella rattia ja painaa torvea. Itse osien purku on vielä (onneksi) katseluvaiheessa, kun korjaajat etupihan korjaamolla autoja purkavat ja kokoavat.

Lisäksi Leevi on auttanut Ollia DESO:n hommissa, eli Hooplan jatkokehittämisessä ja sille toimintasuunnitelman teossa. Hoopla on Englannissa kehitetty uusi apuväline sokeille. Se on erityisesti suunniteltu helppoksi oppia ja epätasaiseen maastoon sopivaksi. Eli passeli täkäläisille lapsille. Nyt Leevi on koetestannut paikallisista materiaaleista, rottingista ja bambusta, tehtyä prototyyppi, jonka Olli on koonnut kasaan. Testaus on koostunut etupihan ravaamisesta edes takaisin Hoopla kädessä. Prototyypin ulkonäössä on jotain samaa rottingista tehdyn mattopiiskan kanssa, johon on isketty pala bambua päähän. Leevi kävi tiistaina esittelemässä prototyppiä Arjan ja vanhempiensa kanssa Ghanan vammaistenjärjestöjen kattojärjestön pomolle, joka tuntui olevan innoissaan näkemästään ja oli antamassa DESO:lle tukea Hooplan julkaisuun. Käyttökelpoinen paikallisista materiaaleista valmistettu Hoopla olisi tarkoitus olla valmiina kesällä.

Muuten Leevi alkaa jo kaipailla takaisin Suomen pakkaseen. Pakkausharjoitus pitää pitää, että nähdään mahtuuko tavarat vielä rinkkoihin. Eli viimeisiä viedään. Onneksi ensi makua Suomeen saatiin, kun Maija leipoi yö myöhään pimeässä (täällä oli sähkökatko, onneksi liesi toimii kaasulla) korvapuusteja kouluunsa lapsille vietäväksi. Niitä oli sen verran paljon, että myös Leevi sai aamupalaksi palan pullaa. Nam nam.

Tailorin tekemä

Jos jotain voi suositella, niin vaateiden teetättämistä täällä upeissa väreissä loistavista afrikan printti kankaista. Kuvio menee jotakuinkin näin: mene torille, selaa kankaita joita on ihan liikaa niin että kahden minuutin kuluttua olet jo ihan pääpyörällä, osta joku kangas, mene ompelijan luokse ja sano mitä haluat, hän ottaa tarvittavat mitat, sovi siitä milloin pitäisi olla valmista, käy sovittuna aikana kysymässä vaatetta ja kuule että ei vielä tänään vaan huomenna, käy hakemassa valmis tuote, sovita, korjauta jos korjautettavaa on, nauti uudesta mittatilaustyönä tehdystä vaatteestasi.

Tosiaan kankaita on todella paljon ja suurin osa on värikkäitä. Toki myös perusvärejä löytyy, mutta miksi tyytyisit semmoiseen, kun voi saada kunnon kuosisenkin vaatteen. Kankaita on useampaa hintaluokkaa, kiinalaiset vähän halvempia, ghanalaiset vähän kalliimpia ja hollantilaiset tosi kalliita. Tällä hetkellä kiinalainen maksaa Temassa 3-5 cediä ja ghanalainen 7-10 cediä jaardi vähän laadusta ja merkistä riippuen (yksi cedi on noin 40 centtiä euroissa ja yksi jaardi vähän vajaa yksi metri). Riippuen taas vähän kankaasta, sitä voi ostaa jaardi kerrallaan tai sitten pitää ostaa koko kerä kerralla (6 jaardia). Paljonko tarvitaan riippuu siitä mitä on teetättämässä. Lasten paitaan menee noin 1 jaardi, miesten lyhythihaiseen paitaan noin 2 jaardia samoin kuin naisten suoraan mekkoon, miehen kokopukuun (pitkät hihat ja lahkeet) menee noin 6 jaardia (kyllä, housut voivat myös olla värikkäät ja kuosikkaat ja kunnon tyyli niekoilla näin toki on) ja naisten perinteiseen juhlapukuun huiveineen ja liinoineen menee 12 jaardia.

Ompelimoita on paljon ja varmiten semmoisen löytää torilta. Hinnat vaihtelevat hiukan, mutta ovat suunnilleen samoilla linjoilla. Me olemme maksaneet miesten paidoista 15 cediä ja housuista 20 cediä, ja naisten mekoista 20 cediä. Malleja on vaikka kuinka paljon ja niistä löytyy ompelimoiden seiniltä semmoisina julisteina. Röyhelöt on muodissa naisille ja miehille koruompeleet kauluaukkoon. Ompelimoiden laadussa on myös eroja, esim. Lauran miesompelijalla teetättämä mekko on hiukan palikka verrattuna naisompelijan tekemiin, mutta ainakin kaikki meidän teetättämät ovat olleet hyvin ommeltuja (tosin emme ole kyllä täsä nyt mitään asiantuntijoita, tarpeeksi hyviä meille siis). Muilla suomalaisilla oli ilmeisesti ollut hiukan ongelmia laadun suhteen, eli suosituksia varmaankin kannattaa kysellä paikallisilta tutuilta.

Ensinnäkin kokemuksena teetättäminen on hauska, kun ensin arvot siellä kangaskaupassa sitä kangasta ja sitten neuvottelet ompelijan kanssa mallista. Toiseksi hintakaan ei ole paha, esim. miesten paidalle hintaa tulee ghanalaisella kankaalla hintaa noin 12 euroa, naisten suoralle mekolle 14 euroa samoin kuin miesten housuille. Mutta toistan itseäni ja totean, että jo pelkkä kokemus on sen verran kiva, että pitänee etsiä Suomessakin ompelija käsiinsä ja teetättää vaikka jostain marimekon värikkäästä kankaasta itselleen paita.

Ps. Jos tietotekniikka olisi puolellamme, niin tässä olisi tietysti kuvat meidän uusista vaatteista, mutta kun ei ole, niin joudutte tyytymään afrikan printtien ihailuun esim. GTP:n (http://www.gtpfashion.com/) tai Woodinin sivuilta (http://woodinfashion.com/). GTP:llä on tehdas täällä Temassa ja Woodin on varmaan arvostetuinpia printtifirmoja täällä Länsi-Afrikassa (paikallinen Marimekko siis).

Kolmas viikko Save them Youngissa

Tiistaina palasin lastenkotiin pääsiäisloman jälkeen. Oli mukava tavata siellä toinenkin obroni (valkoihoinen ihminen), jollaiseksi minua ja meitä muita on siis koko matkan ajan kutsuttu kaikkialla missä kuljemme. Amerikkalainen sosiaalityön opiskelija (38-v. nainen) aloitti siellä 10 viikon harjoittelunsa. Kun häntä perehdytettiin lastenkodin toimintaan, minäkin sain samalla kuulla sellaisia asioita lastenkodista, mitä en ole tajunnut tai osannut itse kysellä.

Lastenkoti on alunperin ollut tuettu asuinpaikka teiniäideille ja heidän vauvoilleen. Noin 9 vuotta sitten paikasta tuli orpokoti, jossa edelleen avustetaan myös teiniäitejä. Lapsilukumäärä on hieman karannut käsistä, sillä lastenkodista oli alunperin suunniteltu n. 40 paikkaista. Viime aikoina lastenkodin kysyntä on todella huimasti kasvanut. Lapsimäärä kasvoi minun kahden ensimmäisen työviikon aikana 65 lapsesta 72 lapseen. Accran alueella toimii valtion lastenkoti ja Save them youngin lisäksi muitakin yksityisiä lastenkoteja. Koska Save them young ei sano koskaan ei apua tarvitseville lapsille, sosiaalitoimi tarjoaa lasta ensimmäisenä heille. Mutta koska tilat alkavat käydä vähiin, on lastekodin alettava pian sanomaan ei.

Lapsen tuleminen lastenkotiin ja lähteminen lastenkodista on yksinkertainen prosessi, joka ei vaada liikaa paperitöitä. Sosiaalitoimen työntekijä vain marssii sisään lapsen kanssa mukanaan käsinkirjoitettu kirje lapsen taustoista ja avuntarpeesta. Useinkaan taustoja ei tiedetä paljonkaan, jos lapsi on löytölapsi. Joidenkin lasten vanhemmat ovat itse luovuttaneet lapsen sosiaaliviranomaiselle, silloin taustoista tiedetään enemmän. Sijoitus lastenkotiin voi olla väliaikainen perheen tilanteen sitä vaatiessa. Viime viikolla eräs nuori tyttö saapui lastenkotiin, koska oli toistuvasti  (kolme kertaa) karannut sijaisperheestään, jossa häntä kaltoinkohdeltiin. Vain muutaman päivän päästä lastenkotiin tulosta, hän halusi itse lähteä sieltä pois, koska koki syrjintää muiden lasten puolelta, mikä on valitettavasti tavallista uusia asukkaita kohtaan. Sosiaalitoimen edustaja tuli hakemaan tyttöä ja oli järjestänyt asian niin, että hän pääsisi kokeilemaan asumista takaisin biologisen äidinsä luokse. Tyttö voi kuitenkin palata lastenkotiin, jos asuminen ei siellä onnistu.

Aidsista sen verran, että sitä ei pitäisi Save them youngin lapsissa olla. Alueella on yksi lastenkoti nimenomaan aidsorvoille. En tiedä kuinka tarkasti ja missä vaiheessa lapsen virustartunta testataan. Muutoin jos lastenkodin lapsi sairastuu ja tarvitsee lääkitystä, hänet viedään tietylle sairaalalle/klinikalle saamaan apua.

Koska lastenkodin lasten ravitsemus on varsin kehnonlaista, tarjouduin maksamaan lapsille edes yhdeksi päiväksi kunnon päivällisen. Menimme yhden mamin kanssa torstaina torille ostamaan ainekset palmuöljykalakeittoon.  Perjantaina sitten autoin mameja valmistamaan päivällistä yhdessä amerikkalaisen harjoittelijan kanssa koko päivän ja sinne se keitto jäi porisemaan pataan (kustansin myös polttopuut, sillä kaasu oli loppunut ja polttopuita ei ollut), kun Olli ja Leevi ja Arja tulivat minut iltapäivällä lastenkodista hakemaan Desolle mennessään.

Tuntuu kyllä vähän ikävältä ajatella, että ensi viikko on viimeinen työviikko lastenkodilla. Lapsethan ovat tottuneet valitettavasti siihen, että hoitajia tulee ja menee, eivätkä he kauan varmastikaan sure perään, mutta itsestä tuntuu haikealta jättää lapset sinne. Esimerkiksi yksi pieni tyttö, ehkä puolitoista vuotias, on vienyt sydämeni. Hän tuli lastenkotiin ensimmäisellä viikollani. Aluksi hän oli hyvin varautunut kaikkia kohtaan, mutta etenkin minua (valkoihoista) kohtaan, hän rupesi aina huutamaan hädissään, jos näkikin minut. Myöhemmin hän seurasi varovasti kaukaa, kun leikitin, kannoin tai pidin sylissä muita lapsia. Toisen viikon loppu puolella tyttö uskaltautui jo nopeasti hipaisemaan minua ja hymyilemään kaukaa. Viime viikon alussa hän uskaltautui tarjoamaan minulle kättään ja pian hän uskalsi tulla syliin asti. Torstaina ja perjantaina hän oli jo muiden lasten kanssa odottamassa tuloani ja kädet ojossa juoksi ensimmäisten joukossa luokseni ja molempina päivinä hän myös nukahti päiväunille sylissäni.  Tuntuu vaikealta yrittää huomioida lapsia tasapuolisesti, kun niin moni haluaisi huomiota yhtä aikaa ja jotkut alkaa heti itkemään kun en huomioi heitä koko ajan. Onneksi amerikkalainen nainen (Stefanie) tuli avukseni jakamaan tätä urakkaa.  Ja jää sinne viihdyttämään lapsia, minun lähdön jälkeenkin. 

Kirjallisuutta

Monista Arjan ja Jameksen luona asumisen eduista hyödyllisemmästä päästä on heidän kirjahyllynsä, joka sisältää muun kirjallisuuden ohessa myös Länsi-Afrikkalaisia klassikoita. Tässä muutama sananen niistä joita olen tähän mennessä ehtinyt lukea. Nämä kuuluu ilmeisesti koulujen lukuohjelmiin yläkoulussa (Junior high) ja lukiossa (Senior high), eli Aleksis Kiven Seitsämää veljestä vastaavia teoksia ilmeisesti ovat.

Kaakyire Akosomo Nyantakyi: Ancestral Sacrifice

Tämä Asanaan sijoittuva tarina kertoo kristinuskon ja alkuperäisuskonnon kohtaamisesta pienessä kylässä Ghanassa 70-luvun lopulla. Kertomuksen keskiössä on kristinuskoon kääntynyt perhe, jonka nuoremman pojan katoaminen pyhään metsään saa aikaan konfliktin kylän perinteiden ja perheen uskon välille. Minua tarina auttoi hahmottamaan siirtymään alkuperäisuskonnoista kristinuskoon (kristinusko on nykyään Ghanan yleisin uskonto) ja sitä, kuinka perinteiset uskomukset ovat ottaneet osansa kristillisessä perinteessä.

Amma Darko: Beyond the Horizon

Beyond the Horizon kertoo tarinan pienen kylän tytön Maran matkasta ensin Accraan ja sieltä Saksaan prostituoiduksi. Suuret toiveet vaihtuvat karuksi todellisuudeksi molemmissa muutoksissa. Kirja kuvaa mielenkiintoisesti kontrastia pienen kylän ja suurkaupungin välillä Ghanassa, sekä sitä kuinka Eurooppa on Maralle mielikuvissa jotain aivan taivaan vieressä ja todellisuudessa jotain kovin lähellä helvettiä. Vaikka tarina sijoittuu 70-luvulle, niin aihe on sinänsä ajankohtainen vieläkin. Kuvitelmat Euroopasta toiveiden toteuttamisen paikkana pitävät vielä ja vähän aikaa sitten oli televisiossa uutisjuttu nigerialaisista naisista, jotka päätyvät prostituoiduiksi Italiaan hyvin samankaltaisella tavalla kuin kirjan sankaritar.

Ama Ata Aidoo: Changes

Ama Ata Aidoo on varmaankin Ghanan tunnetuimpia kirjailijoita, ja tämä 90-luvulle sijoittuva rakkaustarina on yksi hänen suosituimmista romaaneistaan. Kirja kertoo Esistä, joka on uranainen Accrassa. Hän eroaa miehestää, muttä löytää itsensä rakastuneena toiseen mieheen vähän tämän jälkeen. Kirja kertoo modernin afrikkalaisen naisen uudesta roolista, jossain perinteisen ja länsimaisen naisihanteen välissä. Kirja käsittelee myös Accraan muuttaneiden ja opiskelleiden ei aina vaivatonta suhdetta perheeseen kotikylässä. Aiheena on myös rakkaus ja moniavioisuuden ongelmat nyky Ghanassa. Minulle kirja antoi paitsi näkökulmaa nopeasta muutoksesta koko yhteiskunnassa, mutta erityisesti naisten roolin suuresta muutoksesta. En voi olla vertaamatta kirjailijaa Minna Canthiin, joka oli aikansa naisten ja yhteiskunnallisten asioiden kuvaaja (Ama Ata Aidoo on kirjoittanut myös joukon Ghanan tunnetuimpia näytelmiä, novelleja ja toiminut muun muassa Opetusministerinä).

"She could never be as close to her mother as her mother was to her grandmother. Never, never, never. And she knew why. Not that knowing exactly why helped much. Trying to ward off despair was proving difficult. She could only ask the emptiness a few questions. Why had they send her to school? What had they hoped to gain from it? What had they hoped she would gain from it? Who had designed the education system that had produced her sort? What had that person or those people hoped to gain from it?

For surely, taking a ten-year-old child away from her first language - which is surely on of life's most powerful working tools - for what would turn out to be forever, then transferring her into a boarding school for two years, to a higher boarding school for seven years, then to an even higher boarding school for three or four years, from where she was only equipped to go and roam in strange and foreign lands with no hope of ever meaningfully re-entering her mother's world ...all this was too high a price to pay to achieve the dangerous confusion she was now in and the country was now in."

Chinua Achebe: A Man of the People

Tämä nigerialainen romaani on polittinen komedia ja aivan ratkiriemukas semmoinen. Se kertoo poliittisesta korruptiosta ja politiikan korruptoivasta voimasta mukaansa tempaavassa tarinassa, jonka keskiössä on nuori opettaja ja tämän entinen opettaja nykyinen ministeri Chief the Honourable M.A. Nanga MP. Mukana on kaikkea mitä hyvään tarinaan tarvitaan mukaan lukien onnellinen loppu *SPOILER ALERT* sotilas vallankaappuksen muodossa *SPOILER ALERT*. Erinomainen teos siis kaikkiaan ja antoi ainakin itselle vähän lisää näkemystä paikalliseen politiikkaan (joka on jotenkin aina niin samanlaista myös kotosuomessa, tosin hiukan eri mausteilla).


Kaikki teokset ovat mielenkiintoisia, mutta Ama Ata Aidoon ja Chinua Acheben kirjat olivat selkeästi parhaimpia. Eli jos jostain aloittaa, niin noita voi suositella. Ja paikallisten kirjojen lukemista voi kyllä suositella, tosin niiden saaminen suurimpien kaupunkien ulkopuolella voi osoittautua ongelmaksi (esim. Teman keskustan kirjakaupat eivät myy kirjoja, vaan koulutarvikkeita). Ghanalainen neuvo kuuluukin, että rahoille varma piilo on kirjahyllyssä, jonkin muun kirjan kuin Raamatun välissä (joka on siis ainut kirja jota luetaan). Suomesta näitä tosin saa helposti, esim nettikaupasta tilaamalla. Yleisesti voisi todeta, että ainakin tällä otoksella kirjat ovat myös yllättävän suomalaiseen makuun sopivia, asiat tuntuvat aina menevän huonompaan suuntaan ja huumori on parhaimmillaan kovin mustaa.

Ps. Vielä voisi suositella Ama Ata Aidoon kirjaa The Girl Who Can And Other Stories, joka on kuten nimestä voi päätellä novellikokoelma. Tämä antaa ehkä monipuolisemman kuvan ghanalaisten naisten elämästä, rooleista ja ongelmista kuin Changes. Monet tarinat ovat kiinnostavia, muutaman mainitakseni mainitsen nimikko kertomuksen, jossa vauvojen tekoon liian kapeilla lonkilla varustettu tyttö saavuttaa mummonsa hyväksynnän olemalla hyvä juoksemaan. Toineen mieleenjäänyt oli kertomus Ghanan ilmavoimien ensimmäisistä naislentäjistä, sekä tarina Afrikan valtioiden liiton naispresidentistä, että kertomus NGO:n perustavasta naisesta, jolla on vaatetus ongelmia. Tarinat ovat mielenkiintoisia ja hyvin kirjoitettua, Ama Ata Aidoon tyyli sopii mielestäni paremin näihin lyhyisiin kertomuksiin, vaikka toimii romaanissakin kivasti. Tätä kokoelmaa voi siis suositella myös lämpimin sydämmin.

Toinen viikko Save them youngissa

Isommilla oppilailla oli koeviikko, myös minun opetukseen tekemiä lisäyksiä kysyttiin ihmiselimistön toiminnan kokeessa. Koetilanteessa lapset saattoivat ihan rauhassa keskustella vastauksista keskenään, sillä ketään ei ollut koko aikaa kokeen tekoa valvomassa ja jos olikin, niin valvoja  nukkui istuen opettajan pöydän takana nojaten päätään käsiinsä. 

Ghanalaiseen tapaan lapset kopioivat liitutaululta kaiken opettajan kirjoittaman, päivämäärää myöten, tarkasti omiin vihkoihinsa. Ja kaikki tieto vain opetellaan ulkoa sitä sen enempää kyseenalaistamatta tai itse pohtimatta. Nursery-luokalla ei ole omia vihkoja vaan käytössä on omat pienet liitutaulut joihin taululiiduilla kirjoitetaan aakkosia tai numeroita. Tällä viikolla Nursery-luokalla oli matematiikkaa. Lasten (siis jo 2-6-vuotiaiden) täytyi opetella ulkoa mitä on 1+1, 2+2, 3+3, 4+4 ja 5+5 ja kirjoittaa ne vastauksineen tauluihinsa. Lapset eivät olleet tulleet ollenkaan ajatelleensa, että sormia voisi käyttää apuna laskemisessa. He olivat aivan innoissaan kun nostin toisesta kädestä yhden sormen ja toisesta kädestä yhden sormen ja kysyin montako sormea on siis yhteensä pystyssä. Tein samoin muille laskuille. Kun päässälasku ei siis meinannut onnistua, lapset saivat nopeasti selville vastaukset laskemalla ne sormista ja oppivat siis tajuamaan, että mistä se vastaus oikeasti tulee.  

Aivan pienimmät eivät tietenkään jaksa laskemiseen ja kirjainten opetteluun keskittyä vaan he katselevat (Värikyniä ei ole tai niitä on vain muutama) värityskirjoja, touhuavat omiaan tai nukkuvat kun vähän isommat opiskelevat. Leluja luokassa ei ole pienimpiä varten. Asumistiloissa on joitakin leluja; pehmoleluja , nukkeja ja pikkuautoja olen ainakin nähnyt, en tiedä miksi niitä ei voisi luokkaan ottaa, kun pienimmät selvästi turhautuvat koulupäivän aikana, kun pitäisi vain olla hiljaa paikallaan ja antaa muiden keskittyä. Tarjolla ei ole leluja, mutta lapset kyllä löytävät kaikkiea muuta pientä kiinnostavaa luokan lattioilta ja pistävät tavaraa suuhunsa. Lasten suusta olen takavarikoinut esim.  nauloja, kiviä, helmiä,  taululiituja tai muita pieniä muovisia lelunpalasia.

Koulunkäynti oli rennompaa kaikilla ennen pääsiäisloman alkamista. Nursery-ryhmällä oli kaksi nukkumispäivää ennen loman alkua. Kun koulu alkoi ja lapset istuivat pöytien ääreen (Nursery-luokassa lapset istuvat kahden pyöreän pöydän ääressä, kahdessa muussa luokassa oppilailla on omat pulpetit), opettaja käski kaikkien lapsien vain laittamaan kädet pöydälle ja nojaamaan päätään käsiin, oli nukkuma-aika. Jos joku ei halunnut ruveta heti nukkumaan, mami tuli heti sorkkimaan häntä kepillä ja yritti saada tottelemaan. Kun lapset olivat nukahtaneet pöytien ääreen, heidät kannettiin nukkumaan luokan lattialle levitetyn suuren olkimaton päälle. Ja myös opettaja nukkui lasten tyyliin käsillä päätään pöytään tukien. Se mitä luokassa milloinkin opetetaan tai ollaan opettamatta riippuu siis täysin opettajan itsensä mielialasta, jos opettajaa väsyttää niin lapsetkin laitetaan nukkumaan.

Torstaina mukanani lastenkotiin tulivat vierailulle myös Olli, Leevi ja Maija. Leevi oli tietenkin lasten huomion keskipisteenä. Kun muut lapset rupesivat nukkumaan oli myös Leevillä nukkumisaika, mutta eihän se uudessa paikassa millään onnistunut, vaikka mentiinkin lastenkodin kirjastoon rauhoittumaan. Lastenkodissa on siis hyvä kirjasto, jonka näin torstaina ensimmäisen kerran. Isommat lapset voivat mennä kirjastoon lukemaan erialojen oppikirjoja, myös jonkin verran oli tarjolla nuorten kaunokirjallisuutta ja lapsille kuvakirjoja. Kirjasto pidetään aina lukossa ja sinne pääsee vain valvojan kanssa, mikä on ymmärrettävää, sillä pienimmät repivät kirjan heti hajalle, jos saavat sellaisen käsiinsä. Pienimmät eivät osaa englantia, joten kirjojen lukeminenkin heille on vähän hankalaa, mutta kuvien katselusta he kyllä pitävät ja kuvien nimeämisestä, mikä on hyvää englannin treenausta (lähinnä ääntämisen suhteen) itsellekin.

Asuintioissa näkyy ghanalaistyyliin keskeneräisyyttä. Esim. poikien asuintilojen yhteydessä on iso olohuone, jossa on sohvat, mutta myös kaikkea varastotavaraa. Viereisessä myös isossa huoneessa on lattiasta kattoon yltävässä kasassa lahjoitettuja vaatteita ja pöydillä käyttämättömän näköisinä pölyttymässä vanha televisio ja tietokoneita. Tiloista saisi hyvin viihtyisät pienellä siivoamisella ja järjestelyllä.  Pihalle on kahden viikon aikana tehty uutta laatoitusta ja ilmeisesti myös uusi wc on rakenteilla. Koko rakennus näyttää siltä, että sen päälle voisi rakentaa toisen kerroksen, tasakatolle johtaa molemmista päädyistä portaat ja siellä kuivatellaan valtavaa pyykkimäärää.  

Lastenkodissa on oma vesitankki, josta haetaan vettä sankkoihin ja vateihin. Luokissa on vesisankko ja yhteinen muki, josta kaikki luokan lapset käyvät juomassa vettä. Myös ruokasalin edessä on käsienpesuastiat. Juoksevaa hanavettä on vähän käytettävissä. Wc:iden vetäminenkin on hankalaa, yleensä ne ovat kukkurallaan ja vedetään sitten kerralla, kun vettä tulee.  Henkilökunnan wc on siistimmässä kunnossa lukkojen takana. Sähköä lastenkodilla käytetään vähän, tärkein sähkönkuluttaja on luokkien fanit eli tuulettimet katossa. Yksinkertaisissa makuuhuoneissa sekä tyttöjen- että poikienpuolella on kerrossänkyrivit kuin armeijassa konsanaan ja muutama sotkuinen vaatehylly. Kerrossängyissä, ruokalan pöydissä ja tuoleissa, vesitankeissa ja oikeastaan kaikessa lukee isolla niiden lahjoittajan nimi.