Suunnitelmien muutos ja Prampram

Suunnitelmat muuttuvat taas, eli emme lähdekään Denuun nyt maanantaina, ehkä ensi maanantaina, eli silloin uusi yritys. Katsotaan mitä ohjelmaa tälle viikolle keksimme.

No mutta, nyt sunnuntaina (eilen) kävimme lähellä Prampramissa katsastamassa majoitustarjontaa Arjalle ja hänen kaverilleen. Prampramiin on suunnitteilla uusi kansainvälinen lentokenttä, kun Kotokan kenttä on käymässä pieneksi ja sen levittäminen olisi hankalaa, kun Accra on kasvanut sen ympärille. No Prampramissa on myös rantaa, niin siitä povataan Ghanan mahdollista rantakohdetta turisteille.

Ja tämä näkyy siinä, että erinäköisiä ja koikoisia majataloja, villoja ja hotelleja on rantaviivassa paljon. Suurin osa on vielä hiukan kesken tai valmistumassa, kuten täällä on hiukan tapana. Paljon uusia oli tullut sitten opaskirjamme (Brad guides: Ghana ed. 5) ilmestymisen jälkeen. Vietimme siis päivän kuin opaskirjan kirjoittajat ja kävimme majapaikkoja läpi, tarkastimme huoneet, ravintolat, hinnat ja rannat ja arvioimme mikä olisi sopiva paikka Arjan ystävineen yöpyä. Yllättävän rankkaa puuhaa. Pari ensimmäistä meni vielä kivasti, mutta pidemmän päälle raskasta.

Rannat olivat pääosin hiukan likaisia, muutama puhdaskin löytyi. Hyviä uimapaikkoja ei juuri ollut, koska monessa kohtaa näkyi kalliota pilkottavan veden seassa. Myös aallokko oli ainakin sunnuntaina aika kovaa. Uima-allas oli yhdessa paikassa, mutta sen vesi oli likaista. Hintataso vaihteli 40 cedistä 120 cediin yö, eikä hinta aina vastannut laadun tuntua. Esimerkiksi 2 makuuhuonetta, keittiön, olkkarin ja kuistin sisältävän villan olisi saanut samaan hintaan kuin kahden hengen huoneen toisaalla (eli tuolla 120 cedillä, noin 48 €).

No tuossa kierrellessä peruutettiin sitten kiveen ja eturengas pamahti mäsäksi. Ensimmäine auto pysähtyi ja kuskina ollut David tuli auttamaan meitä. Vararenkaassa ei ollut ilmaa, joten Arja lähti Davidin kanssa täyttämään sitä Ningon keskustaan (olimme päässeet siis jo Prampramin puolelta seuraavaan kylään). Me jäimme ihmettelemään Davidin sukulaisten kauppaa “Blessing storea” ja takapihalla pyörineitä kanoja ja kissoja.

Seuraan lyöttäytyi myös Temasta seurue, joka oli ollut rannalla. He osasivat suositella vieressä olevaa Sema nimistä paikkaa, joka osoittautui mukavaksi. Huoneet olivat siistejä ja ruokaakin sai, odotus vain oli kahden tunnin  mittainen, (myöhemmin selvisi, että osa tarvikkeista oli haettu torilta meidän ruokia varten). Paikka oli vielä vähän kesken, mutta siellä oli puhdas ranta ja riippumattoja puiden varjossa. Matot saattoivat olla rakennusmiesten ja olihan ne hiukan pienet, mutta tämän reissun tähän mennessä parhaat ja ainoat.

Kotiin siis päästiin, vararengas piti. Teman ruuhkissa tuli Fan Ice:t tarpeeseen ja kotona oltiinkin sitten väsyneitä koko porukka. Mutta nyt siis arvomme mitä teemme tällä viikolla ja toivotaan, että Denuun meno onnistuisi sitten seuraavalla viikolla.

Elämäsi soundtrack

Taalla olo voi joskus olla kuin leffassa paitsi maisemien myos taustamusiikin takia. Joka paikassa kuuluu musiikkia, esim. meidan naapurissa toisella puolella parturi elavoittaa naapurustoa soittamalla reggaeta paivat pitkat (paitsi ystavanpaivana soi titanicin-soundtrack) ja toinen naapuri soittaa paikallisia joululauluja nain helmikuun loppupuolella (ihan mukavan kuuloisia versioita ikivihreista hiteista).

Taalla perinteista musiikkia ei normisti kuule kuin ilmeisesti hautajaisissa ja turistiesityksissa, joten ei siita sen enempaa. Mutta paikallisilla vaikutteilla hoystettya populaarimusiikkia loytyy ja paljon. Vanhin naista tyylilajeista on 20-luvulla syntynyt high-life, joka yhdistelee paikallisia vaikutteita jazziin ja muuhun muualta tuotuun. Sita soitettiin Ghanan ensimmaisissa yokerhoissa, josta siis myos tyylin nimi. Tunnetuin esimerkki olisi varmaan E.T. Mensah. Tassa Ghanan itsenaistymisen kunniaksi tehty kipale:

https://www.youtube.com/watch?v=9m1TaPgQ14k

High-lifesta tuoreempaa versiota kutsutaan hip-lifeksi, joka nimensa mukaan sekoittaa paikallista soundia hip-hoppiin. Aikalailla samaa kamaa kuin missa pain muullakin. Tassa tyylissa loytyy myos naisartisteja, joista laitetaan teille esimerkiksi Mzbel ja biisiksi saucy girl:

https://www.youtube.com/watch?v=5RikMjxrjcw

Sitten tehdaan paljon reggaeta, joka sopiikin ilmanalaan kuin nena paahan. Esimerkiksi artisteista voisi sanoa  Rocky Dawunin, Shasha Marleyn ja Blakk Rastan, jonka rastalle hiukan outoon Barak Obama biisiin paasee sisaan vaikkein Ghanan kulttuuria niin hyvin tuntisikaan, kun aihe on kansainvalisesti tunnettu:

https://www.youtube.com/watch?v=L85YF0pyPH0

Kun taas Rocky Dawunin In Ghana on varmaan se tunnetuin reggaekipale, joka on paljon velkaa Bob Marleyn tuotannolle, kuten herran muutkin biisit:

http://www.youtube.com/watch?v=zCnF32rmELo

Sitten on paljon gospelia, jota useimmiten kuulee takseissa ja toreilla. On siis semmoista ihan laulettua ja sitten semmoista saarnaamisen ja laulamisen valimuotoa, jossa saarnojen taustalla on musaa ja valiin tulee kertosakeita muistuttavia patkia. Ihan laulupuoli on ehket helpommin lahestyttava, niin siita eimerkiksi Daughters of Glorious Jesus:

https://www.youtube.com/watch?v=_Diyx9zo_Nk

Toki myos kansainvalisia hitteja kuulee ja esim. Nigerialaista musiikkia, joka muistuttaa paljon hip-lifea, kuulee paljon. Esimerkin voi kertoa taas naapurista, joissa naapurin lapset soitti yhta kipaletta noin kaksi viikkoa putkeen silloin kun saavuimme (en muista tahan hataan artistin nimea, pahoittelen).

Itse levyjen loytaminen on haasteellista. Aitoja saa ehka Accrasta ostoskeskuksesta tai jostain, mutta tama on talla hetkella varmistamaton huhu, mutta tarkistamme sen kunhan Accraan taas eksymme. Temassa en ainakaan ole loytanyt mitaan paikka, jossa myytaisiin aitoja levyja. Piraattejakin on hankala loytaa, mutta community 1:n marketin kulmilta loytyy koju, josta saa hyvaa palvelua. Homma toimii niin, etta istahdat kojuun, kerrot mita haluaisit kuulla, sitten kuunnellaan biiseja koneelta, jos tykkaat niin se laitetaan levylle ja kun levyllinen on taynna, niin sitten levy poltellaan ja saat oman mixtapen heti mukaan. Napparaa ja hauskaa. Varsinkin tallaiseen tutustumis tarkoitukseen erittain toimiva palvelu. On myos valmiita levyja (piraatteja toki) joista ylla olevista loytyi ainoastaan Daughters of Glorious Jesus. Varsinkin niita saarnalevyja oli paljon valmiina setteina, ilmeisesti ovat suosittuja. Mutta siis mukava tapa viettaa aikaa tutustuen paikalliseen musiikkiin asiasta kiinnostuneessa seurassa on piipahtaa piraattikojuun valitsemaan itselleen mixtapea ghanalaisesta musiikista.

Makiata mahan taydelta

Ghanassa ei ainakaan hirmuisessa määrin jälkiruokia harrasteta, niitä löytyy lähinnä länkkäriruokaa tarjoavissa paikoissa. Mutta makeaa saa kylla.

Hedelmiähän täällä kannattaa syödä aamupalaksi, valipalaksi ja iltapalaksi, kun niitä saa ja ne on herkullisia. Helpoiten loytyy mangoja, ananaksia, kookoksia ja banaaneja. Kaikki näistä maistuu hyvälle, tosin kookos kannattaa ostaa semmoiselta viidakkoveitsen kanssa heiluvalta tyypiltä joka sen ensin sinulle aukoo, niin että voit juoda mehun sisältä, ja sitten pistää palasiksi ja näppärästi tekee kuorestä vielä lusikan, että itse hedelmä lihan saa syötyä. Mehu on virkistävää ja koko setti viidakkoveitsen kanssa heillumisineen sen verran viihdyttävä, että rahalle saa vastinetta vaikka sisällä ei paljon syötävää olekaan. Mangoissa ja ananaksissa onkin sitten syömistä, yksi jompaa kumpaa riitttää hyvin aamupalaksi tai isoksi välipalaksi, kun taas kookos on parempi jälkkäri tai pieni välipala. Makeat banaanit on pieniä ja niitä pitää syödä useampi jos haluaa mahan täytee (on siis eri asia tämä kuin se ruokabanaani, eli planteeni, josta aikaisemmin oli puhetta, joka ei ole niin makea, tosin sitäkin voi kyllä suurimpaan nälkään popsia sellaisenaan).

Sitten on suklaata, kun kerran yhdessä maailman kaakaon tuotantokeskuksita ollaan. Täkäläinen suklaa on siitä jännää, että se on kohtuu kovaa vielä 30 asteen helteessäkin (kuulema on sitten ihan kivikovaa Suomessa). Minulle maistuu, kun kaakaota on yleensä paljon, mutta Laura ei ole mitenkään erityisen innostunut. Suklaa on ehket yllättävänkin kallista muuhun hintatasoon nähden, suunnilleen Suomen hinnoissa. Kaakaolevitettäkin saa, mutta meidän lähikauppa ei sitä myy, niin ei olla vielä jaksettu kauempaakaan etsiä.

Sitten on jälkiruokiien kunkku, eli Fan Ice. Sitä saa polkupyörin tai työntökärrein liikkuvilta myyjiltä, jotka kylmälaukkunsa pohjilta kaivaa tämän vaniljajäätelön, joka pursotellaan pussista suuhun. Ja on kyllä hyvää näin helteellä. Saatanava on myös Fan yogurttia, suklaata ja hedelmäjuttua, mutta perusvanilja on ehdottomasti paras. Fan Ice kuskit töräyttelee semmoisella torvella, jonka äänen tunnistaa isossakin älämölössä, kuin jäätelöauton soittoäänen Suomessa konsanaan.

House of Grace

Olemme täällä vietelleet väliviikkoa. Viime viikolla lopetimme työt Narh-bitassa ja ensi viikon maanantaina on tarkoitus suunnata Denuun Finlandia-klinikalle.

Väliviikon ohjelmassa on ollut yleisen olemisen lisaksi pientä auttelua Desolla. Olli auttoi hyttysverkko-oven rakentamisessa ja hiilien valmistamisessa. Laura katsoi ensiapupakin sisällön läpi ja kirjoitteli tarvelistan hankintoja varten. Leevi antoi kukoille, kanoille ja kissan pojille liikuntaa ajamalla niitä takaa.

Viikon kiinnostavin vierailu oli kuitenkin House of Grace nimiseen kuurojen päiväkotiin ja kouluun tutustuminen. Paikan johtaja on suomalainen Hanna Boateng, joka perusti päiväkodin perheen muuttaessa Ghanaan kuusi vuotta sitten. Kun ensimmäiset päiväkotilaiset sitten pääsivät kouluikään, niin perustettiin koulu, jotta oppilaat saisivat jatkaa samassa paikassa. Paikan päällä paikka tunnetaan parhaiten School of Deaf:na.

Tässä vaiheessa pitäisi varmaan sanoa sana koulutusjärjestelmästä, josta ehkä joskus myöhemmin tarkemmin. Ghanassa mennään noin 3 vuotiaana kouluun. Neljä ensimmäistä vuotta ovat periaatteessa esikoulua, nursery  1-2 ja kinder garden 1-2, mutta suomalaiseen päiväkotiin verrattuna opetus on koulumaista. Tavoitteena on oppia lukemaan ja laskemaan, ennen kaikkea mallista oppimalla. Sitten alkaa school, jonka jälkeen junior ja senior high, eli suomalaisittain yla-aste ja lukio (yleisesti senior high schoolin käymättömän katsotaan olevan drop out, joka sulkee päteviltäkin käytännön osaajilta ovia työpaikkoihin). House of gracessa on vanhin luokka tällä hetkellä school 3. Kuurojen koulussa ikä ei määrää luokkatasoa, vaan osaamistaso. Näin siksi, että kaikki kuurot eivät pääse aloittamaan koulua oman ikäluokkansa kanssa. Vanhin oppilas koulussa on 19-vuotias.

Tässä vaiheessa viela välihuomautus, eli ilman viittomakielenopetusta kuuroilta jää puuttumaan äidinkieli, mikä hankaloittaa merkittävästi myös vieraiden kielien, kuten englannin, oppimista. Viittomakielen kielioppi on erillainen kuin esimerkiksi englannissa, joten kyseessä on tosiaan aidosti oma kielensä. Ghanassa viitotaan ghanalaistaviittomakieltä, joka pohjautuu amerikkalaiseen viittomakieleen. On kuulema myös yksi kylä, jossa on oma viittomakieli, koska kylässä on esiintynyt paljon perinnöllistä kuuroutta. Monilla vanhemmilla kuuroilla ei ole ollenkaan kieltä, koska heille ei ole koskaa opetettu viittomia. Monesti kuuroutta hävetään. Lasta ei laiteta kuurojen kouluun, koska hänen toivotaan oppivan puhumaan myöhemmin ja koska viittomien oppiminen tuo kuurouden esille. Kuurojen koulutusta ei myöskään pideta usein kannattavana eli siihen ei usein kannusteta tai panosteta rahallisesti, varsinkin jos taloudellinen tilanne on heikko.

Verrattuna moniin paikallisiin kouluihin House of Gracen erikoisuus on ruumiillisen rankaisemisen tai sillä uhkaamisen puuttuminen kasvatuksesta ja opetuksesta. Lapsen ruumillinen rankaiseminen on periaatteessa koko Ghanassa lailla kielletty, mutta käytäntö on yleinen myös kouluissa. Ero valtion kuurojenkouluihin tulee myös siinä, että kaikki opettajat ovat tällä hetkellä itse kuuroja. Valtion koulussa opettajat ovat kyllä päteviä, mutta he eivät välttämättä osaa viittoa kuin välttävästi, jolloin kommunikointi on toki rajoittunutta. Myös koulun motto, Learning is a Joy, kuvaa hyvin koulun asennetta. Paikan päällä tunnelma onkin positiivinen ja oppilaat tuntuivat ainakin lyhyen visiitin perusteella viihtyvän.

Haasteena on tällä hetkellä tilojen pieneksi käyminen. Ensimmäinen nurcery ryhmä ja vanhin school ryhmä ovat jo ulkotiloissa opiskelemassa (mikä ei sinänsä Ghanassa ole erikoista, kokonaisia koulujakin on ulkoilmaluokissa). Ensi syksynä pitäisi aloittaa taas uuden ryhmän, joten tilaa tarvittaisiin lisää ainakin yhden luokkahuoneen verran, mutta toiveissa olisi saada kerralla reilummin tilaa myös seuraavien vuosien tarpeita varten. Vedenpuhdistus kaluston hommaaminen on myös asialistalla.

Tilan ahtaudessa selviää yksi kuurojen koulujen erikoisuus: näkemisen estävä välisermi riittää hyvin rauhoittamaan isomman tilan kahdeksi luokkahuoneeksi, koska toiselta puolelta kantautuva melu ei haittaa. Myöskään ulkoa kantautuva melu, kuten lähelle avatun kirkon äänekäs messuaminen, ei häiritse oppilaiden keskittymistä. (Esimerkiksi Maija on kertonut, että koulussa, jossa hän on nyt töissä, joka on ulkoilmakoulu, on iso ongelma muista luokkahuonesta kantautuva melu, joka pakottaa opettajan ja oppilaiden huutamaan kysymykset ja vastaukset.) Muutenkin tunnelma on Ghanaan oudon rauhallinen. Tämä toki muuttui, kun nuoremmat pääsivät päivän lopuksi pihalle leikkimään isompien siivotessa luokkahuoneet.

Koulu sijaitsee Länsi-Accrassa Aplakun kylässä. Maisemat ovat mukavia, kun pieneltä nyppylältä näkyy Kokrobiten ranta ja viilentävä tuuli käy mereltä. Sen verran syrjässä paikka on, että paikalle pääsy vie Accran toiselta puolelta reilun tunnin ja takaisin Temaan pääsemiseen meni yli kaksi tuntia.

Saimme koulussa lämpimän vastaanoton ja Leevi oli tietysti lapsien ihmetyksen kohteena. Saimme myös viittomakieliset nimet, Ollin nimessä hierotaan leukaa/partaa, Lauralla käsi laitetaan L-viittomaan ja kuljetetaan päältä alas kuin lainelevat hiukset ja Leevissä L-viittomalla näytetään ilmeisti lyhyttä tarkoittava merkki. Leevi pääsi myös ihmettelemään Boatengin perheen Tigru-kissaa, joka antoi Leevin silittää itseään ja kokeilla häntää. Myös pihalla leikkikavereita riitti, varsinkin nuorimmasta nursery luokasta.

Koulu pyörii pääosin suomalaisin lahjoitusvaroin. Suurin osa lapsista käy koulua kummilapsitoiminnan tukemana. Myös vapaaehtoisia käy auttamassa paljon. Katso lisää House of Gracen nettisivuilta http://hofgrace.com/index.html.

Sitten vielä semmoinen huomio, että ainakin suomalaisten kuurojen kokemuksen mukaan, Ghanassa pärjää Suomea paremmin kuurona. Monia asioita hoidetaan viittomalla niin torilla kuin liikenteessä. Aikaisemmin olenkin jo kertonut, että Temassa jaettu taksi tiettyyn communityyn otetaan näyttämällä kyseisen paikan numeroa viittomamerkillä. Samoin esim. tro-tro Accran tro-tro-taivaaseen/-helvettiin Circleen (eli suomalaisittain sirkkeliin) saadaan ojentamalla käsi ja pyörittämällä ranteesta lähtien maata kohden kuin piirtäen pientä ympyrää ilmaan.

PS. Ensi viikon olemme siis Denussa, jossa netin kaytto voi olla rajoittunut (en tiedä vielä). Tästä syystä emme varmaan päivittele blogia. Koitamme laittaa muutaman uuden päivityksen teille lukemiseksi ennen lähtoä, niin jaksatte sitten paremmin mahdollisen viikon tauon päivityksissä.

Orjalinnasta viidakkoon

Viikonloppuna teimme ensimmäisen pidemmän reissun, joka suuntautui länteen Cape Coastiin  ja Kakumin luonnonpuistoon. Lauantaina aamulla ennen klo 6:tta olimme jo linja-autoasemalla. Ilmastoituauto oli myyty loppuun, mutta turkkilaisella ilmastoinnilla (ikkunat auki) varustettu puolet halvempi versio myi meille vielä paikat. Kun kaikki paikat oli täynnä alkoi matka. Ja alkoikin kiinnostavasti, kun paikallisella kielellä joku alkoi saarnaamaan. Edellisenä yönä oli meille kuulunut koko yön jatkuva messuaminen väli aamenineen ja hallelujineen (näitä on kuulunut ennenkin näin viikonloppuisin). No ensimmäinen ajatus olikin, että nyt alettiin evankelioimaan, kun välistä bussin se osa joka paikallista kieltä osasi yhtyi aamenin ja hallelujin puhujan kertomisiin. Homma sai jännän käänteen Accran ruuhkien kohdalla, kun saarnaaja otti esille voidepurkin. No nyt päästiin kärryile vähän ja, jos ymmärrys meni oikein, niin hänen myymänsä ihmesalvansa paransi niin diabeteksen kuin reumankin. Myös luunmurtumat paranivat viidessä päivässä. Ilmeisesti oli ihan hyvä myyntipuhe, kun purkkeja meni kaupaksi mukavasti.

No loput 2,5 tuntia meidän 3,5 tunnin matkasta sujui sitten maisemia ihmetellen. Täällä matka-aika ei riipu niinkään etäisyydestä kuin tien kunnosta ja ruuhkien määrästä. Varsinkin Accran kohdalla ruuhkat voivat helposti lisätä tunteja ajoaikaan.

Cape Coastiin kuintekin päästiin ja ensimmäisenä suunnattiin linnaan (http://www.capecoastcastlemuseum.com), josta orjia oli myyty uuteen maailmaan kuljetettavaksi. Euroopan ja Länsi-Afrikan keskenäinen tuttavuus alkaa portugalilaisten saapumisella läheiseen Elmiraan. Porttugalilaiset halusivat kiertää arabien välikäden ja perustivat rannikolle kauppa-aseman ennen kaikkea kullan ostamiseen sisämaan kultakaivoksista. Muutkin eurooppalaiset valtiot seurasivat perässä ja rannikko saikin nimekseen Gold Coast kauppatavarasta tärkeimmän mukaan. Kun sitten päästiin aikaan, että tarvittiin orjia Amerikan plantaaseille töihin, niin pääasialliseksi kauppatavaraksi muuttui kullan sijaan ihminen. Arviot Amerikkaan kuljetetuista orjista vaihtelevat rajusti, 12-20 miljoonaa on yksi suosittu arviohaarukka. Homma toimi niin, että Euroopasta tuoduilla aseilla ja viinalla ostettiin orjia, jotka paikallliset olivat kaapanneet naapuriheimoilta sodissa tai tarkoituksellisesti orjien takia niihin hyökkäämllä. Orjat sitten kuskattiin Amerikkaan, josta sitten kuskattiin plantaasien hyödykkeitä Eurooppaan. Näistä orjalinnakkeista Cape Coast on Ghanan tunnetuin. Sen kautta on arvioitu kuljetetun noin 650 000 orjaa Amerikkaan.

Visiitti onkin mielenkiintoinen. Orjien kauppatavara luonteeseen pääsee hyvin käsiksi kierroksella säilytystiloilla, kuljetusreiteillä ja kauppakamarissa. Karjamarkkinat ovat lähempänä ajatusta kuin ihmisille tarkoitetut olosuhteet. Miehille ja naisille oli omat varastotilat, 1000 miehelle  ja 300 naiselle kerralla. Varastotiloista oli kuljetuskäytävät meren rantaan, josta orjat kuljetettiin veneillä laivoihin. Museossa olevat laivojen pohjapiirrustukset antavat hyvän kuvan, kuinka laivat oli suunniteltu mahduttamaan mahdollisimman monta orjaa kyytiinsä. Jos aikaisemmin päivällä ollut bussimatka oli tuntunut ahtaalta, niin kyyti orjalaivassa olisi kestänyt kuukausia ja tilaa olisi ollut paljon vähemmän.

Linnake on kyllä todella turistipaikka, mutta jollain tavalla ainakin itselle auttoi hiukan konkretisoimaan tuota mustaa ajanjaksoa. Linnoituksessa saa edes jonkinlaisen kuvan siitä millaisia piirteitä ihmiskauppa on tuolloin saanut. Kontrastina linnan päällikön ruokailusali on suunnilleen saman kokoinen kuin 200 orjan karsina linnan kellarissa. Eli voidaan suositellaa ainoana valkoihoisena paikalla ei tarvitsekaan olla.

Linna visiittiä sulattelimme lounalla, jonka jälkeen katsastimme hiukan Cape Coastin katuja, joissa oli vielä hiukan nähtävillä kolinialismi arkitehtuuria. Cape Coast oli brittien Cold Coast kolonian, josta 1956 tui nykyinen Ghana, pääkaupunki. Sitten suuntasimmekin noin 10 kilometria sisämaahan Hans Cottage Botelliin.

Sinne menimme ihmettelemään krokotiilejä. No ne ollivat vähän tylsiä, kun eivät juurikaan liikkuneet, mutta muut liskot, linnut ja kanit olivatkin sitten Leevistä kiinnostavia. Paikka ei ollut ihan kyllä maja niinkuin nimi sanoo, vaan ihan betonista tehtyä perushotellikamaa, mutta eläimet olivat ihan kiinnostavia.

Aamulla heräsimme ajoissa ja aamupalan jälkeen suuntasimme noin 20 kilometria lisää sisämaahan Kakumin luonnonnpuistoon (http://www.kakumnationalpark.info). Luonnonpuisto on Länsi-Afrikan harvoja säilyneitä sademetsäalueitä. Tosin sekään ei ole ihan priimakunnossa menneiden vuosien puunhakkuiden takia, mutta ihan vakuuttava n kokoisia jättiläispuita täälläkin kasvaa. Puisto on tärkeä paitsi kasvien ja eläinten suuojelusta, mutta myös alueen merkittävin vesivaranto. Puiston erikoisuus on riippusilta kävely, jossa pääsee puiden yläpuolelle katselemaan metsää eri perspektiivistä. Kokemus on aika huikea ja keikkuvat riippusillat saivatkin koko perheen kärsimään korkeanpaikan kammosta. Silta osuuksilla katse oli piettävä tiukasti edessä olevassa puussa ja maisemia katseltava vasta tasanteiden kohdalla. Mutta maisemat oliat kyllä pelon arvoiset. Yllättävän huikaiseva kokemus tämäkin, vaikka onkin hiukan turistirysä.

Riipusiltojen jälkeen tutustuimme vielä sademetsän kasveihin maantasalla. Opimme muunmuassa, että Ebonypuun, josta on tehty mm. pianon mustia näppäimiä, mahla parantaa kaikki kurkku ongelmat. Menimme harjanteella ja hyvin tallatulla polulla, niin eteneminen oli helppoa. Yhdessä kohtaa puu oli kaatunut polulle ja poikkesimme enemmän ryteikön puolelle, jolloin tuli mieleen, ettei sandaalit ole paras varuste sademetsään kun lehtiä ja  muuta kasvillisuutta on nilkkoihin asti. No onneksi opas oli tömistellyt edellä käärmeet ja muut kuumotukset pois, niin ehjin nahoin metsästä selvisimme. Tuonne muuten eksyisi kyllä todella tehokkaasti, kun aurinkoa ei kasvillisuuden suuresta määrästä johtuen tahdo saada näkyviinsä, niin suunnistaminen olisi hiukan onnetonta. Niin ja kaikkialla on hiukan saman näköistä. Tämä siis vaikka pysyimme helposti kuljettavassa metsän osassa, emmekä menneet kunnon ryteikköön.

Kakumin jälkeen suuntasimme takaisin Cape Coastiin etsimään kulkuneuvoa takaisin Temaan. Päädyimme tro-trohon, joka on siis mikä tahansa ajoneuvo taksin ja bussin väliltä, useimmiten paku johon on asennettu penkkejä. Tro-tro toimii kuten bussikin, eli se lähtee sitten kun se on ahdettu täyteen. Olemme hiukan Leevin takia vältelleet tro-troita, koska ne ovat se kaikkein turvattomin tapa matkustaa. Ajoneuvot ovat usein huono kuntoisia, kuskit usein sieltä huolimattomimmasta päästä ja kolaritilanteessa täyteen ahdetusta tro-trosta on hankala päästä pois. No, nyt matka sujui hyvin, kuten se useimmiten sujuu. Leevi nukkuin suurimman osan matkasta, ruoka ja juoma huolto sujui tienpäällä myyjiltä ikkunasta ostamalla ja Accrassa ei ollut pahat ruuhkat. Vaikka tro-tro ajoikin hidast rantatietä pitkin, niin aikaa kului vain 3 tuntia ja pääsimme kävelymatkan päähän kotoa.

Kokonaisuudessaan hiukan hätäinen ja raskas oli siis meidän viikonloppu reisssu, mutta erittäin antoisa. Kummatkin paikat olivat ehdottomasti kokemisen arvoisia, tosin täysin eri syistä. Jos nyt tekisin matkan uusiksi, niin menisin Kakumiin telttailemaan yöksi, jolloin voisi myös tehdä yökävelyn ja mahdollisesti nähdä muitakin eläimiä kuin perhosia, koppakuoriaisia ja lintuja.

Kokemuksia Narh-bitan synnytysosastolta

Narh-Bita sairaala on herra ja rouva Narhin perustama yksityinen sairaala Teman commynity 4:ssä. Sairaalassa on synnytysosasto, leikkausosasto, lastenosasto, naistenosasto ja miestenosasto sekä  äitiys- ja lastenneuvola.  Sairaalan yhteydessä on hoitajakoulu. 

Sairaalassa omaisilla on suuri rooli potilaan hoidossa, sillä he huolehtivat siitä että potilaalla on riittävästi rahaa mukana verikokeiden ja tarvittavien lääkkeiden maksamiseen.  Omaisen on haettava ja ostettava lääkärin määräämät lääkkeet ja tarvittavat nestepussit ja letkut sairaalan apteekista . Jos omainen ei ole käytettävissä voi hoitajakin tehdä tämän, mutta potilaalla täytyy olla riittävästi käteistä mukana.  Omaiset huolehtivat myös potilaiden ruokapolitiikasta, sairaalassa ei tarjoilla potilasruokaa. Vaikka omaisilla on suuri rooli, on osastoilla tarkat vierailuajat, jolloin vain kaksi omaista saa kerrallaan tulla potilaan luo vierailulle.

Sairaalassa vuodepaikan hintaan kuuluu vain aluslakana ja tyynyliina ja hoitajan käyttämät hanskat, neulat ja ruiskut, kaikki muu täytyy potilaan tuoda mukanaan sairaalaan. Niinpä potilaalla on sairaalassa jo tullessaan tai myöhemmin omaisten tuomana iso matkalaukullinen tavaraa. Tässä listaa synnytysosastolle mukaan tarvittavista tavaroista:

•           Myssy (suojaamaan äidin afrikkalaisen hiuspehkon, mikä ymmärrettävästi halutaan laittamattomana piillottaa.)
•           Sylkikippo (Raskaana olevat uskovat, että suuhun tuleva sylki on sylkäistävä pois, koska sen nielaiseminen voi aiheuttaa huonoa onnea tai infektioita.)
•           Muovinen vuodesuoja, poikkilakana (useita, sillä kauniita kuviollisia kankaita käytetään moneen tarkoitukseen, sängyssä poikkilakanana, vyötärölle kiedottuna aamutakin korvikkeena, vauvan peittona/kapalona, vauvan kantamisessa selässä jne.) ja kroonikkovaippoja suojaamaan lakanoita vuodoilta synnytyksessä ja vuoteessa ollessa.
•           Paksuja imukykyisiä terveyssiteitä (useita paketteja, sillä niitä käytetään pesulappujen tavoin synnytyksessä äidin vuotojen puhdistamiseen ja  vastasyntyneen puhdistamiseen ja öljyämiseen.)
•            Vauvalle bodyja, myssy, vauvan saippua ja öljy, pesuverkko (vastasyntynyt, jo ennen äidin syliin pääsemistä, ensin öljytään ja sitten pestään saippualla pesuverkon kanssa jynssäten, niin kuin aikuisetkin täällä itsensä pesevät), vaippoja.
•         Muovinen, kannellinen sankko (Synnytyksessä tarvittavat tavarat otetaan siinä mukaan osastolta synnytyssaliin.)

Synnyttäjän mukana sairaalaan tulee usein naispuolinen tukihenkilö, yleensä äiti. Tukihenkilö ei tosin ei ole mukana synnytyksessä. Isät käyvät katsomassa vastasyntynyttä vauvaa usein vasta tuntien päästä synnytyksestä. Joskus, mutta harvoin, mies on mukana sairaalassa jo ennen vauvan syntymää.

Synnytysosastolla aamu alkaa klo 8 yöhoitajan ja aamuhoitajan yhteisellä kierrolla potilaiden luona. Lisäksi raportti edeltävästä vuorokaudesta luetaan omatoimisesti raporttikirjasta. Tietokoneita ei ole osaston käytössä, joten kaikki kirjoitetaan papereihin (potilaspapereihin ja erillisiin raporttikirjoihin ja sisäänkirjautumiskirjoihin.) Muut hoitajat saapuvat töihin siihen tahtiin kuin kerkeävät, mutta yleensä korkeintaan vartin viiveellä (Myös hoitajat kirjaavat kirjaan töihintuloaikansa). Lääkärin kierto on klo 9-10, sen jälkeen lääkäri ei ole osastolla vaan hälytetään tarvittaessa paikalle. Normaalissa synnytyksessä mukana ei ole lääkäriä. Iltavuoroon tullaan puoli kahteen. Aamuvuorolaiset voivat lähteä kun iltavuorolaiset ovat saapuneet paikalle, mutta jos synnytyksiä on käynnissä, hoitaa aamuvuorolaiset ne loppuun ennen kotiin lähtemistä.  Yövuoro on 12-tuntinen, kahdeksasta kahdeksaan ja silloin on yleensä kiireisintä.

Normaalissa synnytyksessä ei käytetä kivunlievitystä, kuten ilokaasua tai epiduraalipuudutusta (enkä ole varma olisiko niitä edes käytettävissä), sillä kivut kuuluvat synnytykseen. Kipuja ei tosin haluta tuoda esille. Vaikka osastolla olisi useita synnyttäjiä yhtä aikaa, on osastolla varsin hiljaista, sillä synnytyksessä ei saa huutaa. Kipu pyritään kestämään muulla tavoin, yrittämällä rentoutua, laulamalla tai hyräilemällä, vartaloa heijjaamalla, sängynlaitaa puristamalla jne. Hoitaja voi myös hieroa synnyttäjän alaselkää lievittääkseen tämän kipua. Synnytystä usein nopeutetaan kalvojen puhkaisulla ja  episiotomialla eli välilihan leikkauksella. Tämän kiinni ompelemisessa käytetään puudutusta. Keisarileikkauksissakin spinaalipuudutuksen vaikutuksen loputtua kipuun ei käytetä Tramadolia vahvempaa kipulääkitystä, huumelääkkeitä en ole nähnyt käytettävän ollenkaan.

Vastasyntynyt öljytään, pestään, punnitaan ja mitataan heti syntymän jälkeen ja vasta sen jälkeen annetaan äidin rinnalle. Keisarileikkauksen jälkeen lapsen pääsemisessä äidin rinnalle voi kestää useita tunteja, sinä aikana vauva jo kerkeää usein väsyä niin, ettei maidon imeminen äidin rinnasta meinaa onnistua. Tyttövauvalle laitetaan kultaiset nappikorvakorut heti syntymän jälkeen osastolla ja poika vauvoille tehdään ensimmäisten viikkojen aikana ympärileikkaus. Sitä ei tehdä synnytysosastolla, mutta leikkaushaava tarkistetaan samalla kun äiti tulee synnytysosastolle jälkitarkastukseen. Vauvalle, sekä tytöille että pojille, laitetaan usein ranne- tai nilkkakoruja ja vyötärölle helminauha tuomaan muodokkuutta ja hedelmällisyyttä . Ainakin naiset  käyttävät näitä lantionauhoja  aikuisenakin.

Normaalin synnytyksen jälkeen äiti ja vauva kotiutuvat usein jo seuraavana päivänä jos kaikki on hyvin, keisarileikkauksen jälkeen osastolla ollaan kolme vuorokautta, jolloin leikkaushaavan päältä otetaan laput pois hautomasta.

Osastolla on käytettävissä ikivanha ultralaite, jote käytetään harvoin. Yleisemmin vauvanasento tutkitaan vain käsikopelolla ja siihen tietoon luotetaan.  Olen nähnyt ultralaitteen käytön vain kerran, kun lääkäri halusi varmistaa onko kohdussa enemmän kuin yksi vauva, koska äidin maha oli niin valtava. Ja yksi vauva siellä vain oli, isokokoinen, koska äidillä oli raskaudenaikaista diabetesta. Tällöin vauva oli syntyessään keisarileikkauksella 4,5kg. Kun kerroin että, tämän kokoinen lapsi ei Suomessa ole ollenkaan harvinaisuus, olivat hoitajat ihmeissään, sillä täällä vauvat ovat yleensä alle 3,5 kiloisia, yleisimmin n. 2 kiloisia. Suurella osalla vauvoista on synnyttyään ongelmia hengittämisessä, ja heidän hengitystään  joudutaan tukemaan liman imemisellä,  lisähappea antamalla tai jopa amputtamalla. En tiedä johtuuko se pienestä syntymäpainosta vai mistä.  Kaikki vauvat saavat rutiininomaisesti  myös K-vitamiinipiikin lihakseen heti synnyttyään ehkäisemään vastasyntyneen verenvuototautia.

Synnytysosastolla olen saanut harjoitella kanyylinlaittamista tummaihoiselle ihmiselle, mikä on vähän haasteellisempaa kuin valkoihoiselle, koska suonet eivät näy niin selvästi.  Nesteenantoletkuston letkuttaminen eli ilman poistaminen letkusta ei ole ihan niin tarkkaa kuin Suomessa, jossa ilmakuplatkin koputellaan pois.  Kerran hoitaja ihmetteli, kun neste ei ala tippumaan, vaikka kanyyli meni hyvin paikoilleen. Hetken aikaa sitä ihmeteltyämme huomasin, että letkussa oli nestettä vain puoleen väliin eli potilaaseen oli jo mennyt tai olisi ollut vielä menossa paljon ilmaa. Hoitaja irroitti letkun potilaasta tyynen rauhallisesti ja laski nesteen letkun läpi ja kiinnitti takaisin potilaaseen sen kummemmin asiaan reagoimatta. Ilman pääseminen verenkiertoon voi johtaa siis ilmaemboliaan eli ilmakuplien aiheuttamaan  keuhkoveritulppaan, jolloin tilanne voi olla hengenvaarallinen.

Tutustuin myös lastenosastoon, jossa yleisimmät hoidettavat sairaudet ovat malaria ja sen etenemisestä johtuva anemia, gastroenteriitti  ja ripuli ja keuhkoputkentulehdukset ja pneumonia. Lapset saavat osastolla neste- ja antibioottihoitoa. Kanyylit laitetaan ensisijaisesti käteen, sitten vasta päähän. Kaikilla lapsilla oli kanyyli kädessä ja kämmenpuolelle laitettiin teipein kiinni lasta, että kanyyli pysyisi lapsen kädessä paremmin kiinni. Osastolla äidit ovat lastensa kanssa yötä päivää ja huolehtivat omasta ja lapsensa syömisistä. Lastenosasto oli hyvin viihtyisä, siellä oli iso leikkialue ja paljon leluja. Poljettava maastoauto taisi olla hyvin suosittu lelu, sillä pienet pojat huristelivat ympäri osastoa ja eläinhahmokeinut olivat myös suosittuja. Äideille ei ole petejä, vaan heillä on oma makuualusta mukana, jonka he levittävät kylmän lattian suojaksi.

Tema

Asumme siis Temassa, joka sijaitsee pääkaupnki Accrasta hiukan itään. Temassa asuu noin 700 000 asukasta, eli Helsingin kokoluokassa ollaan, mutta ei sitä täällä näe. Vain muutamia korkeita rakennuksia on, muuten maisema on enemmänkin kuin ikuisuuten jatkuvassa kylässä. Se kilpailee muutaman muun paikan kanssa Ghanan kolmanneksi suurimman kaupungin tittelista.

Temassa on Ghanan tärkein kaupallinen satama sekä muuta teollisuutta. Siksi kaupunki onkin rakennuttu tarjoamaan asuntoja työntekijöille. Tämä näkyy esim. asuinalueiden nimissä. Me esim. asumme Community 2:ssa. Kadulla ei ole nimeä, mutta alue tunnetaan italian flatsinä, koska täällä on italialaisten rakentamia kerrostaloja (toinen kerrostaloa alue on community 4:ssa ja tunnetaan Kaiser flatseinä). Community 1 on keskusta ja sieltä löytyy bussiasemat, tro-tro asemat, isot torit, hallintorakennukset jne. Siellä kuhina on sitä luokkaa, kuin tämän kokoiselta kaupungilta odottaisi. Mutta esim. täällä community 2:ssa on rauhallista, myös torilla. Tämä on ainakin maineeltaa vähän köyhempien asuinalue, mutta esim. me asumme kaupunginjohtajan entisen talon puolikkaassa (kaupunginjohtajan vanha virkaasunnosta on siis tehty paritalo muutamalla omaperäisellä ratkaisulla, esim. meidän huoneesta on toiset ikkunat meidän omalle pihalle ja toiset naapurin sisäpihalle ja naapurin kuistilta on ikkunat meidän olohuoneeseen). James ja Arja asuvat siis tässä, koska James on töissä Teman kaupungilla. Muutenkin Jameksen rahapalkka ei ole suuri vaan todellinen palkka koostuu pitkälti eduistä, joita ovat esim. tämä asunto, auto, portinvahti ja puutarhuri.

Communityjen sisällä yleensä kävellään, paitsi ykkösessä, mutta communityjen välillä suhautellaan jaetuilla takseilla. Ne ajavat tiettyjä reittejä ja kuski näyttää käsimerkeillä minne on menossa. Itsekin kun näyttelet tien vieressä samaa merkkiä, niin olet juuri löytänyt itsellesi kulkuvälineen kyseiseen communityyn. Esimerkiksi kun Olli menee Narh-bitaan, joka on community 4:ssa, hän ottaa ensin jaetun taksin community 1:n centraaliin, josta sitten saa jaetun taksin community 4:een. Takaisin tullessa Olli kävelee noin kilometrin four junctioniin, josta saa suoran jaetun taksin community 2:een, joka jättää Ollin community 2:n torille. Aikaa kuluu aamulla hiukan ruuhkista riippuen noin puolisen tuntia ja iltapäivällä hiukan enemmän ja jokainen väli maksaa 70 pesewaa, eli yhteensä 2,1 cediä, eli vähän alle euron. Toinen vaihtoehto on ottaa droping taksi, jolloin kyyti Narh-bitaan maksaa 3-4 cediä suuntaansa. Tällöin säästää aikaa, kun välttää community 1 ruuhkat ja sopivan jaetun taksin odottelun.

Jaetut taksit toimivat periaatteessa ihan hyvin, mutta ongelmaksi muodostaa community 1:n ruuhkat, jotka koostuvat pääosin juuri näistä takseista. Jostain syystä Temassa tro-trot, eli minibussit (useimmiten pakuja), ajelevat lähinnä vain kaupungin ulkopuolelle tai etäisempiin communityihin. Samoin linja-autot ovat lähinnä kaupunkien väliseen liikenteeseen.

Teman hyviä puolia on sen kylämäisyys. Esim. meidän naapurissa kasvatellaan kanoja, vuohia, planteenia, kookoksia jne. ja etupihalla on autokorjaamo. Myös melkein kaikkea saa melkein mistä vain, kun pieniä myyntipisteitä on jokapuolella ja monia asioita myydään myös päänpäältä tai pyöristä. Kojut ovat paaosin laittomia, ja suurimman osan kylessa lukee jossain kohtaa uhkaus, etta ne pitaisi siirtaa. Kuulema tammoisen tekstin voi itsekkin kirjoittaa, niin kaupungin tyypit ei enaa sitten kojusta kiinnostu kun luulevat asian olevan hoidossa. Muutenkin naapurusto on hyvin rauhaisa ghanalaisella mittapuulla. Ongelmia hiukan tuo se, että etaisyydet ovat pitkät, jolloin auton käyttö on usein pakollista, jos pitää päästä community 2:n ulkopuolelle. Temassa ei myöskään ole mitään erityisen kiinnostavaa nähtävää. Satama on teollisuussatama ja se hallitsee rantaviivaa. Asutus on muutamaa rikkaiden taloa lukuunottamatta aika ränsistynyttä hökkeliä hökkelin vieressä. Mutta arkea täällä on ihan viettää, muita valkoisia ei juuri Arjan lisaksi nay, kaikkea tarpeellista saa ja ruuhkat eivat ole lahellakaan Accran jattiruuhkia.

Leevin arki

Apteekilla on ollut kaaosta uuden tietokonejärjestelmän takia ja olenkin lähinnä auttanut apteekinhenkilökuntaa ihan normaalissa lääkkeiden toimittamisessa. Lääkäreiden käsialasta alkaa saada pikku hiljaa selvää, tai siis osaa arvata paremmin. Esim. P---- on parasetamoli ja D----- on diklofenaakki. Sitten jos saa selville papereista, että potilaalla on metabolinen oireyhtymä, niin voi myös arpoa verenpaine-, kolesteroli- ja diabeteslääkkeiden välillä. Ja malaria on helppo, jos se on diagnosoitu ja lääke meiltä toimitetaan, niin vaihtoehtoja on yksi. Kohtuuden nimissä on sanottava, että muutamalla lääkärillä on todella selkeä käsiala ja että myös omat käsinkirjoitetut reseptini ja otto-ohjeeni ovat aika skriptistä tulkittavaa.

Mutta, koska töissä ei mitään ihmeellistä, niin ajattelin kertoa Leevin arkipäivistä, koska ne teitä kiinnotavat kuitenkin enemmän. Aloitamme aamusta.

Aamulla Leevi herää usein klo 3 ja 4 välillä kuuluvaan kukon huutoon ja joko siirtyy nukkumaan äidin ja isin viereen tai uskaltaa jatkaa vielä unia omalla patjalla. Päivällä kukot ovat siis kiinnostavia, mutta yöllä vähän pelottavia. Myös vuohien hätäisen lapsen parkumista muistuttavat äänet noin neljän viiden aikaan voivat olla pelottavia. Usein yöllä tulee myös jano, mutta tämmöisessä tapauksessa uni tulee yleensä vielä hyvin kunhan isi antaa mukillisen vettä. Mutta sitten klo 6 aurinko on jo noussut ja silloin on hyvä nousta myös Leevin ja vanhempien.

Aamupalaksi on tarjolla vaihtelevasti puuroa, leipää, mangoa, banaania tai muita hedelmiä. UHT-maitoa (Hylamaitoa) on useimmiten aamujuomana, mutta vettäkin menee. Muukin talo heräilee kuuden aikoihin, vaikka useimmat ghanalaiset ovat liikkeellä aikaisemmin neljän viiden ollessa normaali heräily aika. Siksi kai vuohetkin siihen aikaan ruoan perään huutelevat.

Aamupalan jälkeen saatetaan äiti/isi portille töihin lähtemään ja jäädään pihalle pelaamaan palloa, kun aurinko ei vielä porota liian kuumasti. Pihalla onkin yleensä kaikkein mukavinta olla. Voi seurailla lintuja, nyppiä kasveista kukkia tai lehtiä, ihmetellä naapurin autokorjaamon autoja tai Arjan pyykinpesua. Mutta mukavinta on harjoitella jalkapallon peluuta.

Sitten onkin vuorossa lounaan syönti. Lounaaksi saattaa olla riisiä, pastaa, planteenia tai jamssia, mutta joskus isiä/äitiä laiskottaa ja eteen ilmaantuukin vauvanruokapurkki. Jonkun kerran on ollut herkkulounasta, kun Arja on paistanut lettuja, joita on sitten syöty mangososeen kanssa.

Lounaan jälkeen on sitten päiväunien aika. Niitä nukutaan omassa huoneessa hyttysverkon alla parisen tuntia. Unien lopulla usein äiti tuleekin jo töistä takaisin, koska on mennyt aikaisempaa. Isää joutuu odottamaan vähän pidempään, kun hän menee myöhempään töihinkin.

Iltapäivällä Leevi pääsee usein piha ulkopuolelle, kun päivän ostokset käydään tekemässä Community 2:n torilla ja ruokakaupassa. Tähän aikaan lapset pääsevät koulusta, nuorimmat koululaiset ovat 3 vuotiaita, niin usein on paljon ihmettelijöitä Leeville lyhyellä matkalla kotoa torille. Myös torilla riittää usein Leeville kavereita. Jos kauppaan menee ilman Leeviä, heti kysellään missä lapsi on ja mitä tälle kuuluu. Jossain välissä myös syödään välipalaa ja päivällistä.

Illan hämärtyessä siirrytään sitten sisätiloihin, koska hyttyset alkavat lennellä. Illalla ajellaan pikkuautoilla tai Leevi leikkii itse olevansa auto ja kaahailee pitkin käytäviä aina välillä pakitellen. Iltapalaksi on usein maitoa, leipää ja puuroa. Nukkumaan mennään Leevin väsymystilasta riippuen kuuden viiva kahdeksan aikoihin. Iltapesut eivät ole Leevistä aina niin mukavia, vaikka puhtaana onkin mukavampi mennä untenmaille. Iltarukouksen ja unilaulun jälkeen ei uni aina ihan heti tule, kun rauhoittumista saattaa joskus häiritä naapurista kuuluvat elämän äänet, musiiikki, kukot, vuohet, tukalan kuuma ilma jne. No, naapuruston äänet rauhoittuvat yleensä keskiyöhön mennessä, niin, että viimeistään silloin pääsee rauhalliseen uneen vaipumaan. Hyvää yötä.

Malaria

Kirjoittelemme tasta vasta nyt, kun emme halunneet huolestuttaa sukulaisia kotona. Leevilla oli siis ensimmainen flunssa taalla. Torstaina yolla siis Leeville kohosi kuume. Aamulla menimme sitten Narh-bitaan ottamaan malariatestia. No ensin piti tehda Leeville kansio, siita maksettiin maksu, sitten nahtiin laakaria, mentiin verikokeisiin, josta piti maksaa lasku, nahtiin taas laakaria joka maarasi laakkeet, jotka saimme sitten apteekista ilmaiseksi, kun Olli on siella toissa. Verinaytteen otto oli hiukan mielenkiintoinen ja Leeville kivulias kokemus, kun sormenpaasta lypsettiin ihan reilumaara verta.

Malariatesti oli siis negatiivinen ja laakarin diagnoosi oli sama kuin meidan, eli ylahengitystieinfektio. Semmoisen saa yleensa uudessa maassa nain parin kolmen viikon reisussa olon jalkeen. Laakkeeksi saatiin siis amoksisilliinia ja klavulaanihappoa seka parasetamolia kuumeeseen. Lisaksi tuli varmuuden varalta malarialaakekuuri. Niin ja mielenkiintoisimpana saatiin blood tonicia, eli veren vireyttajaa, jotka ovat taalla suosittuja ja sisaltavat kaikkea mahdollista. Sita Leevi ei tosin suostunut ottamaan, niin isa on nyt elvyttanyt verensa toimintaa blood tonicilla. Koko lysti maksoi noin 100 cedia, eli noin 40 euroa, mika on aika paljon paikallisella palkkatasolla. Esim. meidan portin vahti tienaa 200 cedia kuukaudessa. Useimmiten taalla kaydaankin vain apteekissa hakemassa malarialaakkeet ja antibiootit, jotka eivat ole niin kalliita.

Mutta ei siis syyta huoleen, Leevi on kunnossa. Kuumeilu loppui parissa paivassa ja Leevi on nyt oma virkea itsensa. Normaaliflunssa oli vain kyseessa. Mutta, koska malaria pelottaa suurinta osaa tropiikkiin matkustavista, niin tässä vähän tietoa malariasta, sen ehkäisystä ja hoidosta:

Guidelines for the treatment of malaria – 2nd edition (http://whqlibdoc.who.int/publications/2010/9789241547925_eng.pdf)

Ihmiseen tarttuvaa malariaa on neljää eri lajia, joista ikävin on Plasmodium falciparum. Malaria tarttuu ihmiseen hyttysenpuremasta, josta se löytää tiensä maksaan. Maksasolusta sitten vapautuu läjä itiöitä jotka tuhoavat punasoluja ja aiheuttavat horkkaoireet. Samalla myös muodostuu uusia itiön muotoja jotka voi levitä takas hyttyseen, jossa ne taas muokkaantuu sopivasti että hyttynen voi taas tartuttaa malarian uuteen ihmiseen. Kliiniset oireet ovat samat kuin monessa muussa infektiossa, eli kuume, pääkipu, väsymys, nivel- ja lihaskivut, vilunväristykset, ruokahaluttomuus. Oireet ovat usein syklisiä, johtuen maksakierrosta, mutta syklisyyttä ei kannata jäädä odottelemaan, koska nopea hoito on avain onnistumiseen tässäkin tapauksessa.

Koska malarian kiertokulussa tärkeitä vaiheita ovat hyttysenpistot ihmiseen sekä infektoitumis-, että leviämisvaiheessa on hyttysenpistojen välttäminen ensisijainen ehkäisykeino. Tämä sisältää hyttysverkot makuupaikan päälle (permetriinillä tai vastaavalla käsiteltynä), hyttysverkot ikkunoihin ja oviin, hyttysmyrkkyjen käytön sisätiloissa ja iholla, suojaavan vaatetuksen käytön sekä hyttysten lisääntymispaikkojen (paikallaan seisova vesi) vähentämisen (esim. viemäröinnillä jne). Matkailijoille suositellaan myös malariansuojalääkitystä, joka vaihtelee alueittain riippuen resistenssitilanteesta. Meidan tapauksessa meflokiinia (Lariam), koska se kay myos Leeville.

Diagnosoinnin kannalta kliiniset oireet eivät paljoa anna, joten aina kuin mahdollista tulisi malariadiagnoosi varmistaa mikroskopoimalla tai pikatesteillä (RDTs) turhan hoidon ja siten lääkehaittojen ja resistensin leviämisen ehkäisemiseksi. Mikroskopointi vaatii laitteet ja kokemusta, joten RDT:t ovat suositeltuja ja niiden käyttö onkin lisääntynyt WHO:n suosituksien mukaisesti, mutta ei ole vielä tavoitetasolla (http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3428362/). Mutta kuten ylla olevasta tapauksesta huomataan, niin laakkeet maarataan usein varmuuden vuoksi.

Kun malaria on sitten diagnosoitu siirrytään hoitoon. Lievän tapauksen voi hoitaa avohoitona. WHO suosittelee artemisiinipohjaista lääkettä yhdistettynä johonkin toiseen malarialääkkeeseen (Artemisin-based compination therapy ACT) vähintään 3 päivän ajan (7 päivän, jos toinenkin lääke on nopeasti elimistöstä poistuva). Tallaisen sai siis Leevikin, kolme paivan kuurin. Vaikeassa tapauksessa mennään sitten sairaalahoitoon ja artemisiinia tai muita kiniinia annetaan suonensisäisesti tai lihakseen. Artemisiinista on tullut 2000-luvulla tärkein malarian hoitolääke vähäisen resistensin takia. Viime aikoina tosin Kambotsan maaseudulla on alkanut yleistyä myös artemisiinille resistenssi malariakanta.

Malariaa hoidetaan siis Ghanassa useimmiten avohoitona ilman visiittia laakariin. Lääkkeitä saa niin klinikoilta, apteekeista kuin lääkemyymälöistä. Malaria niissä tunnistetaan yleensä hyvin ja siltä suojautumista osataan neuvoa, mutta lääkkeiden myyntipisteissä oleva tietotaito ajanmukaisista hoitolinjoista ei aina ole ihan kohdallaan (http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/20495871). Esimerkiksi ACT käyttö ja raskauden aikainen malarian ehkäisyhoito eivät olleet kovin tunnettuja. Lääkkeiden myyntipisteissä työskentelee paljon henkilöitä, joilla ei ole terveydenhuollon koulutusta, mutta ammattilaisetkaan eivät aina osanneet neuvoa uusimpia hoitolinjoja. Hyttysverkkojen kayttamattomuus on varmaan yksi kriittisimpia tekijoita hyvan malaria kontrollin saamisessa. Farmasistin ja muutaman muun haastattelun perusteella ghanalainen mentaliteetti on, ettei malarialta suojauduta vaan se sairastetaan sitten kun se saadaan. Usein se on latenssivaiheessa maksassa majailemassa ja tulee sitten pintaan kun saadaan joku muu infektio tai sairaus. Aikuisille sairastaminen ei ole useimmiten ongelma, mutta lapsille on ja verkkoa kayttamattomat aikuiset siis helpottavat malarian leviamista lapsiin. Mutta kuten jokainen tietaa omalla kohdallaan, on sairauksien ennalta ehkaisy jokapaivaisessa elamassa joskun vaivanloista vaikka sen tietaisikin olevan tarkeaa.

Mitä syötäisiin?

Seuraa lyhyt kommentaari tähän asti koettuun ghanalaiseen keittiöön.

Täältä saa monenlaista uutta ruokaa, mutta peruskaava on seuraava. On joku tärkkelyspitoinen juttu, sitten kastike ja sitten valitaan liha tai kala.

Tärkkelysjutut:

Fufu on varmaan tunnetuin. Se tehdään planteenista (ruokabanaani) ja/tai kassavasta (maniokki, perunan tapainen juuri) ja/tai jamssista (paksumpi perunantapainen juuri). Raaka-aineet keitellään ja sitten hakataan isossa kiulussa tahnaksi, joka sitten syödään jonkun keiton kanssa käsin. Hyvää ja helpoa käsin syötävää, mutta raskasta tehdä. Tämä on monen perheen sunnuntai ruoka, mutta ravintolasta tätä ei sunnuntaina saa.

Planteenia saa myös erikseen joko uppopaistettuna tai hiillostettuna, molemmat herkullisia, tosin ainakin uppopaistoon käytetään keltaista planteenia ja fufun tekoon vihreää (en ole varma onko kyse vain kypsyys erosta, vai ovatko nämä kaksi eri kasvilajia). Hiilloksella paahdetut planteenit syödään usein paahdettujen maapähkinöiden kanssa. Toki myös jamssia ja kassavaa syödään sellaisenaan, usein keitettynä kuin perunat jonkun kastikkeen kanssa.

Banku on puolestaan maisista tehtyä puuromaista juttu. Maissia liotellaan vedessä kolme päivää, jolloin se alkaa fermentoitua. Sitten siitä keitetään tosi tönkkö puuro, joka syödään esim. chilitahnan ja kalan kanssa. Bankun maku vaatii hiukan totuttelua, mutta chilitahnan kanssa se on herkullista. Tätä saa useimmista ruokaloista (chop bar).

Sitten saa riisiä tai paistettua riisiä, jossa on mukana vähän kasviksia. Paistettu riisi on ainakin Temassa se kaikkein suosituin ruoka. Riisissä suosiossa on tällä hetkellä aromisoidut riisit. Paistettu riisi on hyvää, mutta joissain paikoissa huolettaa miten hyvin vihannekset ovat ehtineet lämmetä. Sitten on vielä riisipallot, joissa riisistä on tehty tahnamaissta massaa ja siitä massasta sitten nyrkin kokoisia palloja.

Kastikkeet:

Palmuöljypohjaiset kastikkeet ovat varmaan niitä yleisimpiä. Pohjana on siis suodattamaton palmuöljy, jolloin kastikkeen väri on voimakkaan punainen. Mukana on yleensä reilusti chiliä, sipuli, inkivääriä ja tomaattia. Kaikki on niin pieneksi hössöksi hakattuna, ettei aineksia erota toisestaan. Tämä on yleensä tosi hyvää, joskin tulista.

Maapähkinöistä tehty kastike on toinen peruskastike. Samalla tavalla mukana on yleensä paljon chiliä, joka peittää maapähkinän makua aikalailla. Itselle maapähkinä maistuu vain ensimmäisissä suupaloissa. Tätä sanotaan monesti vihreäksi kastikkeeksi, vaikka ei se nyt vihreää ole.

Sitten on light soup, eli kevyt keittö, jossa on pohjana liha- tai kalaliemi. Tämä on hyvää ja yllättäen sisältää taas tomaattia ja chiliä. Kevyt keitto ei aina ole yhtä tulista kuin kaksi edellistä, mutta usein silti suuta polttelevaa.

Liha ja kala:

Rannalla kun ollaan, niin on ehkä hiukan yllättävää, että tuoretta kalaa on vähän tarjolla. Suurin osa kalasta on savustettua tai kuivattua, joista savustettu on se maukkaampi vaihtoehto. Tilapia on tuoretta kalaa mitä saa, mutta se on hiukan kalliimpaa. Jos kala on kasvatettu kirkaissa vesissä, se on erinomaista, mutta kuulema näitä kasvatellaan myös mutalammikoissa, jolloin maku on hiukan maanläheisempi.

Lihaa löytyy kaikkea mitä normaalistikin, kanat, possut ja naudat, mutta ehket Suomeen erikoisempana on vuohenliha. Vuohia kasvatellaan meillä naapurissakin kuten kanojakin (näistä ehket lisää myöhemmin). En osaa oikein sanoa vuohenlihasta mitään erikoista, ihan maistuvaa muttei mitään ihmeellistä.

Lihaa ja kalaa siis saa mihin tahansa kastikevaihtoehtoon mukaan jos haluaa, ja mitä tahansa kastiketta voi syödä kaikkien perusraaka-aineiden kanssa, mutta toiset kompinaatiot ovat toki suositumpia kuin toiset. Kerron sitten juomavaihtoehdoista toisella kerralla, kun niissäkin löytyy kaikkea kivaa.

Sitten vielä kaikille kotikokeille hiukan soviteltu red-red-kastikkeen resepti. Red-red on erityisesti lasten suosiossa ja koulujen suosikkiruokaa. Edullista ja hyvää.

Red-red, eli papusoppa, ja paistetut planteenit

Pari nyrkillistä musta silmä papuja (black eyed beas)

paljon suodattamatonta palmuöljyä

pari kolme sipulia

pari tomaattia ja pikku purkki tomaattimurskaa

valkosipulia (oman maun mukaan)

chiliä (oman maun mukaan)

suolaa (maun mukaan)

planteeneja (keltaisia, koosta riippuen noin 1 tai 2 per ruokailija)

suodatettua (kirkasta) palmuöljyä

1. Liota papuja tunteja tai yön yli
2. Keitä papuja tunteja, niin että ovat sopivan pehmeitä sinun suuhusi ja että melkein kaikki vesi on haihtunut (eli veden määrällä voit säätää miten pehmeitä ja miten pitkään papuja keität)
3. Pilko sipulit ja laita palmuöljyyn uppopaistumaan
4. Hauduttele rauhassa, että sipulit ovat ihan pehmeitä
5. Pilko muut ainekset ja lisää palmuöljyyn
6. Hauduttele rauhassa
7. Lisää sopivasti suolaa
8. Hurauta papujen joukkoon palmyöljykastike
9. Hauduttele rauhassa
10. Jos siltä tuntuu, niin lisää papujen joukkoon savustettua kalaa tai lihaa
11. Kuori planteenit ja uppopaista kirkkaassa palmyöljyssä
12. Tarjoa herkulliset paistetut planteenit vielä herkullisemman papusopan kanssa ja hymyile kuin Leevi

Somanya ja Akosombo

Keskiviikko aamuna lähdimme koko porukalla ajelemaan kohti Arjan ja Jameksen mangofarmia Somanyassa. Matkalla ohitimme Shai-hillsin luonnonsuojelualueen, josta oli tielle tullut roskia syömään pari paviaania. Portinvartija tuli nopeasti ähyyttämään, että eläimiä ei saa kuvata tiellä. No ajoimme hiukan eteenpäin ja näimme lisää paviaaneja. Matkalle osui myös vuori, jolle paikalliset Kroboheimoolaiset, joihin Jameksen sukukin kuuluu, olivat kiivenneet brittien veroja karkuun. No britit olivat lopulta heidät vuorelta alas ajaneet, jonka jälkeen heimo oli asettunut Somanyaan.

Somanyaa lähestyessä alkoi tien vieret täyttyä mangon myyjistä. Vuodessa tulee kaksi satoa ja toinen on parhaillaan menossa, joten tarjontaa on paljon. Mangofarmille oli tarkoitus tulla ostajia iltapäivällä, niin aamulla oli mangojen keräämisen ja pesemisen aikaa. Puut leikellään kasvuvaiheessa moneen kertaan, niin, että aikuinen puu jää sopivan matalaksi mangojen keräämiseen. Puissa näkyi jo uusia kukintoja vaikka osa hedelmistä vielä roikkui oksilla. Seuraava sato tulee sitten heinäkuussa. Leevi varsinkin on tykännyt mangoista ja olikin farmilla ihmeissään ja osoitteli puihin ja laatikoihin hokien “mango”.

Somanya on siis Jameksen kotiseutua, joten farmilla käynnin jälkeen vierailimme Arjan anoppilassa tervehtimässä sukulaisia. James jäi odottelemaan ostajia farmille, joten meillä oli hiukan kommunikaatio ongelmia vain kroboa puhuvan vanhan rouvan kanssa, mutta Jameksen siskon ja veljen kanssa vaihdoimme pari sanaa. Vastaanotto oli suoraan kotona luetusta etikettikirjasta. Vieraat ensin istutetaan alas, tarjotaan vettä ja tervehditään kättelemällä. Sitten vasta kysytään miksi vieras on tullut kylään, ja kun asia on esitetty, niin voidaan jutustella vapaammin. Leevi löysi leikkikaverin itselleen paikalla olleesta Jameksen siskon tytön pojasta. Jameksen äidin kotitalon julkisivupuolella Jameksen sisko pyöritti baaria ja sisäpihalla oli kaikille lapsille perheineen varattuja asuinhuoneita. Myös siis Arjan ja Jameksen perheelle, joka asuu muulla. Sisäpiha oli todella viihtyisä kadun jatkuvaan hölinään verrattuna.

Sukulaisvisiitin jälkeen suuntasimme lasihelmityöpajalle, jossa kierrätysmateriaaleista valmistettiin lasihelmiä ja niistä edelleen koruja. Leevistä mukavinta oli päästä nurmikolle juoksentelemaann öljypalmujen katveeseen.

Lasihelmien jälkeen suuntasimme lounaalle Arjan tutun ravintolaan. Maukasta fufua ja Tilapia-kalaa oli Ollin eväänä, muut ottivat riisiä ja kalaa/kanaa. Herkullisen ruoan voimistamina jatkoimme matkaa kohti Akosomboa, jossa sijaitsee suuri pato, joka saa aikaan maailman suurimman tekojärven, eli Voltan. Entisen joen järveksi muuttanut pato tuottaa sähköä vientiin asti ja Akosombon kaupunki eroaakin merkittävästi muusta Ghanasta. Kylää hallinnoi energiayhtiö, kaikkialla on siistiä ja tiet ovat kunnossa. Myös rakennukset ovat kunnollisia taloja, eikä hökkeleitä näy. Paikalla on myös paljon hotelleja joihin tulla viettämään järvilomaa. Presidentin loma-asuntokin sijaitsee täällä, kukkulan laella patonäkymillä.

Pitkän päivän päätteeksi huristelimme vielä mukavissa maisemissä takaisin kohti rannikkoa ja Temaa. Oli kyllä virkistävä päästä kaupungin ulkopuolelle ja nähdä vähän viljelyksiä ja luontoa.