Save them young mission

Save them young mission -lastenkoti sijaitsee Betlehemissä, n. 10km kotoamme. Kuljen ensin jaetulla taksilla community 1: seen ja sieltä tro-trolla Betlehem Bridgelle, josta on n. puolen kilometrin kävelymatka perille lastenkotiin, joka erottuu hyvin ympäristöstään kirkkaan vaaleanpunaisine rakennuksineen. Lastenkodissa asuu 65 lasta, n. 1,5 vuotiaista 16-vuotiaisiin. Keskellä isoa rakennusta on kaksi luokkahuonetta ja molemmissa päädyissä on nukkumatilat, toinen pääty tytöille ja toinen pojille.

Lapsen koosta ja kehitystasosta on mahdoton sanoa lapsen ikää, sillä lastenkodin jopa yli kolme vuotiaat voivat näyttää pienemmiltä kuin meidän oma puolitoista vuotias. Lapset täällä ovat yleisestikin pienempiä kuin Suomessa, niin kuin synnytysosasto jutussa jo tuli esille, mutta yhtenä syynä pienikasvuisuuteen ja kehityshäiriöihin on alitavitsemus tai puutteellinen ravitsemus ennen lastenkotiin joutumista ja myös sen jälkeen.  Lastenkodin ruokalista ei ole kaikkien suositusten mukainen. Papusoppaa ja riisiä on useana päivänä viikossa, riisin kanssa on silloin tällöin pieni kokkare kanaa tai lihaa. Nursery-luokan opettajalla on usein jotain hedelmiä tai leipää mukana välipalaksi pienimmille lapsille. Lastenkoti saa silloin tällöin ruoka- ja tavaralahjoituksia ja vaatelähetyksiä paikallisilta kirkoilta ja hyväntekeväisyysjärjestöiltä.

Lapset tulevat lastenkotiin poliisin tai sosiaaliviranomaisten toimesta. He asuvat lastenkodissa siihen asti, kunnes muuttavat täysi-ikäisinä asumaan omilleen. Osa lapsista on orpoja osa vanhempiensa hylkäämiä. Usein vanhemmista ei ole mitään tietoa, jos lapsi on löydetty pienenä kadulta. Isommat lapset ovat mielellään ja avoimesti kertoneet taustastaan, kun olen sitä kysynyt ja ovat onnellisia siitä, että ovat päässeet asumaan lastenkotiin.

Lastenkodilla on kolme koululuokkaa. Nursery-luokka on pienimmille, ja siellä jo opetellaan aakkosia ja lyhyistä sanoja kirjoittamaan. Pienimmät lapset nukkuvat luokan lattialla päiväunet. Kinder garden 1 ja 2 ovat samassa isossa luokassa ja siellä isommat lapset opettelevat lukemaan ja laskemaan, ja oppivat luonnonilmiöitä ja ihmiselimistön saloja , joita minäkin pääsin jo yhtenä päivänä opettamaan kun opettaja tunsi itsensä huonovointiseksi. Kävin ensin opettajan opettaman aiheen loppuun eli opetin mistä ravinnosta ihminen saa energiaa, mistä vitamiineja ”suojelemaan taudeilta” ja mistä proteiinia elimistön kasvuun. Sitten opetin vähän eri aiheesta, mutta mikä osoittautui mielenkiintoiseksi aiheeksi, nimittäin; millaista on Suomessa.  

Uskonnon opetus kuuluu sekin lapsille, kerran viikossa kaikki lapset kokoontuvat isoon luokkaan opettajan pitämään raamattuopetustuokioon, lisäksi joka päivä pidetään jossain välissä rukous- ja ylistyshetki, jonka lapset itse vetävät. Musiikkitunnillakin lauletaan uskonnollisia lauluja ja tietenkin tanssitaan ja taputetaan ja hakataan pulpetteja, meteli on mielenkiintoinen kokemus.  

Lastenkodilla minun ei tarvitse missään välissä tuntea itseäni toimettomaksi tai turhaksi, sillä syliin on suorastaan tungos ja koko ajan joku vetää kädestä johonkin suuntaan. Välillä on hankala päättää mihin luokkaan menisi, kun kaikki haluaisivat omaansa. Oppituntien aikana kiertelen ja katselen mitä lapset tekevät ja neuvon jos joku ei pääse alkua pidemmälle. Nursery-luokassa  ollessani touhuan pienimpien kanssa ja myös tarkistan isompien tekemiä tehtäviä. Olen opettanut pienimmille lapsille muutaman suomalaisen lorun käsileikkien kera mm. Harakka, harakka huttua keittää ja hämä-hämä-häkki kiipes langalle. On hauskaa kun jotkut osaa jo sanoa selvällä suomenkielellä: ”antaa tuolle, antaa tuolle, antaa tuolle...”. Lapset ovat haltioissaan kun oppivat tekemään sormillaan hämä-hämä-häkin alkuvaikeuksien jälkeen ja esittelevät sitä innoissaan muille lapsille ja opettajalle. Perjantaina piirsin liidulla ruutuhyppelyruudukon luokan lattialle, tämä innosti erityisesti nursery-luokan opettajan hyppimään siinä innoissaan ja opettamaan sen myös lapsille.

Lastenkodilla on kolme opettajaa ja neljä ”mamia”. Opettajat käyvät lastenkodilla päivisin töissä, ”mamit” asuvat siellä lasten kanssa. Opettajana voi täällä olla kuka vain, siihen ei tarvita mitään tutkintoa ja se näkyy opettajien motivaatiossa työhönsä. Usein he vain istuvat pöytänsä takana ja nukkuvat pää pulpetissa samalla kun lapset juoksevat ympäri luokkaa. Välillä opettajat juoksevat oppilaiden perässä keppi kädessä, ruumiillinen kuritus on sallittua. Se onkin suuri ihmetyksen aihe, kun kerron, että Suomessa ruumiillinen kuritus on laitonta. Nursery-luokan iäkäs opettaja vaikuttaa eniten ”läsnäolevalta” henkilöltä lasten arjessa, huolehtien lasten välipalasta ja pitää myös lapsia sylissä. Häntä lapset kutsuvat myös ”mamiksi”. Yksi ”oikeista mameista” on yleisvartijan roolissa ja istuu luokkarakennuksen edessä välillä huutaen lapsille järjestystä pitääkseen. Toinen tekee ruokaa yhdessä isompien lasten kanssa, kolmas pesee pyykkiä, jota on todella paljon (Yhtenä päivänä olin häntä auttamassa, kaikki pyykki pestään täällä siis käsin) ja neljäs on siellä missä tarvitaan.  ”Mameilla” on paljon työtä ja lapsia on 65, joten ei heillä mitenkään ole aikaa olla länsä jokaiselle lapselle riittävästi, sen näkee lasten läheisyydenkaipuussa ja huomiohakuisuudessa, joka on siis valtava.  Minua lapset kutsuvat ”obroni mamiksi” eli valkoiseksi äidiksi.

Isommat lapset hoitavat pienempiä lapsia kuin suurperheessä konsanaan. Nuorimman lapsen 16-vuotias äiti on myös lastenkodissa, mutta hän käy muiden isompien lasten tavoin muualla koulussa päivisin. Lastenkodissa on muutamia kehitysvammaisia lapsia, joista osa käy myös muualla koulussa.

Mukava viikko kyllä ollut, lastenkotityö on aika lailla vastannut odotuksiani. Aikaisempi tutustuminen kouluihin ja katulapsityöhön toimivat hyvin valmentautumisena lastenkotityöhön. Minulla oli jo jonkinlainen käsitys siitä äänitasosta mikä vallitsee kun niin monta ghanalaista lasta on samassa tilassa. Positiivinen yllätys oli, että metelintaso tässä lastenkodissa ei ole koko ajan niin korkea, kuin mitä se joissakin kouluissa oli, ehkä se johtuu tiukasta kurista tai sitten olen jo äänitasoon tottumassa, koska eihän täällä ole öisinkään ihan hiljaista, aina kuuluu jotain ääntä jostain välillä kovempaa ja välillä hiljempaa.

Mielenkiinnolla jatkan töitä ensiviikolla.